2014/1/5

Kamala, kamala päivä!

Mä olin aivan varma, että jos päivä alkaa sängyssä nautitulla aamupalalla, niin mikään ei voi mennä silloin pieleen. Nyt kun kello on lähemmäs kahdeksan illalla, niin voin vaan todeta olleeni väärässä. 

Aamupäivästä saatiin loistoidea; lähdetään Turkuun ja yllätetään mun sisko meidän visiitillä. Kai sen nyt hölmökin tiesi, että koko suunnitelma kuivuisi kasaan. Kaikki muu meidän kahden intoa myöten oli valmiina, mutta auto puuttui. Ja ei, sitä ei irronnut mistään. Kaikki omissa menoissaan enemmän ja vähemmän tai muutenvaan hyviä tekosyitä olla auttamatta. 

Iski kauhea kiukku, jonka voimalla siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon ja toivottiin, että jommallakummalla tulisi joku kuningasidea tän yhteisen vapaapäivän suhteen. Odoteltiin, odoteltiin. Ei mitään. Ulkona oli (yllätysyllätys) harmaata ja siellä satoi. Kokoajan. 

Mä vaihtelin vaatteita, laitoin hiuksia nutturalle ja elättelin toivoa johonkin lähtemisestä. Mä en pidä siitä, että jaksaa nähdä vaivaa sen eteen, että olisi kivat vaatteet päällä ja tukka hyvin, meikit naamassa ja sitten jonkun menon tai tekemisen takia kävelet muutaman kolme kilometriä vesisateessa ja näytät perille päästessäsi uitetulta koiralta. Ei, se ei vaan ole mun juttu. Mä oon älyttömän kyrpiintynyt siihen, että kun on mahdollisuus ajaa autoa ja omistaa sellainen, niin sitä ei ole. Siksipä mä oon päättänyt olla kuin perseeseen ammuttu karhu siihen asti, kunnes kävellään autokauppaan. Ja sieltä ei lähdetä ennenkuin ne kaupat on tehty, tavalla tai toisella. 

Se siitä positiivisesta ilmapiiristä ja piristävästä blogista, koska nyt ärsyttää niin paljon, että olisin saattanut keksiä vähän voimakkaammankin sanan kuvailemaan tunteita. 

Kaiken sen toivon elättelyn jälkeen mä vaihdoin lököhousut jalkaan ja kulahtaneen t-paidan päälle, keitin kahvia ja tein näköjään päivän ainoaksi ruoaksi jääneet leivät - linnottauduin sohvalle katselemaan Netflixistä House of Cardsia (poliittinen ja koukuttava, voiko noi kaks mahtua samaan lauseeseen?).

Muutaman jakson jälkeen mä ajattelin, että perkele, kyllä tästä jollain selvitään ja aloitin jälleen sen vaatteiden vaihtamis rumban. Siinä touhutessa tajusin myös, että mulla ei oo yhtään sellaisia vaatteita joista mä oikeasti pitäisin tai jotka olisivat edes jollain tapaa imartelevia. Asiaan täytyy tehdä muutos, mahdollisimman nopeasti. 

Kaikesta siitä rumbasta ja teennäisestä innostuksesta huolimatta mitään ei tapahtunut. Ja nyt äijä vetää sikeitä tylsyyteensä tossa vieressä ja Macbook Airin näppäimistö sauhuaa ja kipinöi kun mä murjon tätä äärimmäisen ärsytyksen pyörteissä.

Ja kattokaa nyt noita kuviakin. Ihanku tetristä pelais kun yrittää saada niistä selvää. Mä menen ja revin tän nutturan nyt väkivalloin päästäni, heitän pyjaman päälle, valot pois päältä ja vedän peiton korviin. Ärsyttävä harmaa pimeä märkä maailma.

Perkele.

Ham pie & tea

Nyt tulee reseptiä jakoon maailman helpoimmasta kinkkupiirakasta, jonka tämänkin onnistuu kaltaiseni jauhopeukalo kämmäämään.

Mukamas joku kopio versiosta, jonka tein kaksikymppisilleni. Tässä vaan oli matkassa pari muuttujaa, niinkuin se, ettei ollut minkäänlaista ohjetta jonka pohjalta tätä tein. Enkä edes muistanut mitä edelliseen piirakkaan laitoin.

Kaupasta lähti kuitenkin mukaan täytteiksi paprikaa, kinkkua ja juustoa. Itse olisin ehkä laittanut jopa herne-maissi-paprikaa tai ainakin sipulia lisäksi, mutta jätettiin ne sitten jostain tuntemattomasta syystä pois. Pakastealtaasta löytyi jälleen taikina, koska kymmenen aikaan illalla ei innostanut ruveta vääntämään taikinaakin omin pikku kätösin.

Pikku vinkkinä; taikina kannattaa ottaa hyvissä ajoin sulamaan..

Paprikasta poistetaan siemenet ja suoritetaan niiden huuhtelu. Pilkotaan pieniksi kuutioiksi. Kinkkuna käytettiin keittokinkkua, jota laitettiin kokonainen paketillinen (eli ihan liikaa...). Sama kohtalo kuin paprikoilla, eli kuution mallisiksi paloiksi.

Piirakkavuoka voidellaan ja siihen painellaan taikina. Reunoissa on hyvä varmistaa, ettei alareunoihin jää liian paksulti taikinaa, jotta pohja kypsyy kauttaaltaan. Fiksummat voivat toimia ohjeen mukaan ja esipaistaa pohjaa 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. Hölmömmät voivat tehdä kuten minä ja unohtaa esipaistamisen.. Pohjaa esipaistaessa reunat tuppaa "valumaan" alas ja viisaammilta olen kuullut, että sen voisi estää laittamalla esimerkiksi kuivattuja herneitä vuokaan esipaiston ajaksi.

Täytteeseen tulee kaksi kananmunaa ja 2dl kermaa sekä suolaa ja pippuria. Maustamisessa on vain oma mielikuvitus rajana, mistä ikinä tykkääkään.

Esipaistetun pohjan päälle ripotellaan paprikat ja kinkut, joiden päälle kaadetaan kananmuna-kerma seos. Päälle ripotellaan juustoraastetta. Käytettiin ihan normaalia oltermannia, mutta vahvemman maun saa esimerkiksi Polaria käyttämällä. Makuasioita. Myös mozzarellaraaste toimii hyvin.

Piirakka uuniin ja paistoaika uunin alatasolla noin 30min 200 asteessa. Itsehän pidin piirakkaani uunissa lähes tunnin, koska unohdin sen pohjan esipaistamisen. Toki tiputin lämpötilaa 175 asteeseen siinä vaiheessa kun piirakka oli ollut uunissa jo noin 20min.

Piirakkaa mussuteltiin teen seurana illalla ja hyvin tuo näkyi toiselle osapuolelle kaupaksi menevän, vaikka itse olin vahvasti sitä mieltä, että kinkkua oli aivan liikaa ja piirakka jokseenkin mautonta.

Niiden kaikista hienoimpien ja pröystäilevimpien aterioiden vastapainoksi on hyvä välillä esitellä näitä idioottivarmoja ja silti epäonnistuneita luomuksia. :D

Sitä mä vaan, että ei pidä ottaa elämää niin vakavasti. Ja kai mä teen poikkeuksen sääntöön, kun näytän blogissa muutakin kuin pelkkiä onnistumisia. ;)

Perjantai ei tullut yhtään liian aikaisin ja ollaankin torkuttu koko ilta töiden jälkeen tässä sohvalla. Jos sitä kohta siirtyisi ihan sänkyyn nukkumaan, jotta jaksaa heräillä töihin huomennakin. Tosin vain pieni 3,5h rutistus - enköhän mä selviä.

Kivaa viikonloppua!