Nimetön

Ensinnäkin; huomauttaisin tuosta kyselystä joka näkyy blogin oikeassa reunassa. Vastatkaa siihen niin tiedän mistä tykkäätte lukea! :) Jos mielessä on joku tietty aihe tai postaus, niin toiveita saa jättää tietenkin myös kommenttiboksiin.

Tänään on ollut kiva päivä. Sellanen seesteinen, rauhallinen. Töihin ei tietenkään tekisi edelleenkään mieli herätä aamuisin, mutta minkäs teet. Mä oon ruvennut kokoajan enemmän ja enemmän kaipaamaan kesää ja aurinkoa, mutta kukapa meistä ei niin tekisi, kun ulkona on edelleen kokoajan harmaata ja märkää vaikka päivä piteneekin kokoajan. Mä odotan ihan hillittömän innoissani sitä kun pääsee vetämään shortsit jalkaan ja kuvaaminenkin onnistuu paremmin. Mulla on toista kertaa eläessäni palkallinen kesäloma, josta aion kyllä nauttia ihan täysillä. Viime kesänä jouduin viettelemään lomaa yksin, kun E oli töissä, mutta eiköhän tänä vuonna korjata sekin asia ja pyydetä lomia samalle ajankohdalle! Veikkaan, että silloin multa tulee juttua enemmän kuin laki sallii ja postausideat ei ainakaan lopu kesken. 

Oikein positiivisesti kun ajattelee, niin siihenhän on enään pikkuinen hetki aikaa - puoli vuotta, mutta mikä on kenellekkin paljon.. 

Mulle tekee nykyään kamalan tiukkaa noi aamuherätykset. Tuntuu ettei kone lähde käyntiin millään. Tänään kuitenkin join aamukahvit ja söin aamupalaa (!!!) kaikessa rauhassa, jolloin töihin lähteminenkään ei tuntunut ihan niin kivuliaalta kuin muina aamuina. Työmatkaahan mulla kertyy yhteen suuntaan 2,5km, joten päivittäin tulee haukattua raitista ilmaa n. 5km verran, vähintään. 

Kävin tänään töiden jälkeen siivoilemassa kirppispöytää Cetorilla ja sieltä olikin ihan mukavasti kadonnut vaatteita. Lisääkin pitäisi viedä, koska vastaan tuli taas muutamat yksilöt, jotka lojuu käyttämättömänä kaapin pohjalla. Keskiviikkoon asti meillä on vielä pöytä, joten ehtiihän sitä. 

Kotiin päästyä laitettiin yhdessä ruokaa ja kuvailtiin tuota blogin uutta banneria. E pisti kunnon studion pystyyn!

Mulla oli tosta uudesta bannerista aika selkeä visio ja heti alkuun kerroinkin E:lle, että millainen toivoisin sen olevan. Silläaikaa kun mä ehostin naamavärkkiä ja hiuksia, niin lisäsalamat ja heijastimet yms. löysivät paikkansa olohuoneesta. 

Mä oon ihan kamalan huono olemaan kameran edessä. Ne instagramin selfiet on helppoja, mutta sit kun kameran takana on joku muu kuin minä itse niin jäädyn ihan totaalisesti. Tänään päästiin kuitenkin ihan inhimillisellä kuvamäärällä haluttuun lopputulokseen. Tässä muutamia.

Näistä kuvista mä kyllä tykkäsin kovasti. Ja toi olkkarin tapetti on just hyvä kuvaamista ajatellen! Tuo pehkokin näyttäisi kaipaavan vähän kampaajani taikatemppuja, mutta sitä saa odotella vielä reilun kuukauden, kun kaiken hälinän keskellä unohdin joulun tienoilla varata itselleni ajan. Ehkä tuon vaalennusprosessin jälkeen hiukset tarvitseekin vähän lepoa, niin voidaan sitten seuraavalla kerralla tehdä latvoista vielä vaaleammat.

Jossain vaiheessa voisin vääntää pientä kosmetiikkaan liittyvää postausta, jos sellainen jotakuta kiinnostaa. Harmillisen harvoin jaksan panostaa meikkiin arkisin, mutta toivoisin asiaan muutosta. Ehkä sitten kun meidän liikkeen uudet tilat aukeaa ja päästään vähän ylellisimpiin puitteisiin työskentelemään.

Mun piti jo aiemmin jakaa teidän kanssa yksi herkullinen kuva, joka on otettu joulupäivänä. Me syötiin siellä niin älyttömän kaunista ja hyvää salaattia, että ei siitä voi olla vinkkaamatta muille. Itse en sitä valmistanut, joten en laita päätäni vadille sen sisältämistä raaka-aineista, mutta lonkalta heittämällä sanoisin, että siinä oli rucolaa, pinaattia, saksanpähkinöitä, luomu tomaatteja, leipäjuustoa ja pisteenä i:n päälle granaattiomenaa ja ruohosipulia.

Terveellistä, hyvää ja erittäin kaunista! Tätä pitää todellakin muistaa tehdä kotona. Ja tohonhan voi soveltaa vaikka ja mitä; laittaa siemeniä tai vaihtaa leipäjuuston esimerkiksi halloumiin. Kyllä se vaan niin on, että ruoasta pitäisi aina osata ja muistaa nauttia. Niin ulkonäöllisesti kuin maultaankin. Nam.

Nyt mä menen ja painan pään tyynyyn, jotta jaksaa vielä huomisen painaa hommia - perjantai ei taaskaan tule yhtään liian aikaisin.

Kauniita unia ja rentouttavaa alkavaa viikonloppua! ♥

Uutta banneria

Mitäs tykkäätte? Omaan silmään erittäinkin miellyttävä, ja olihan se syksyinen kuva jo aika synkän näköinen tuolla bannerissa. Lisää tämän illan kuvaussessioiden tuotoksia luvassa, kunhan läpäisevät Lightroomin ja Photoshopin! :)

January 6th

Tänään oli hyvä päivä. Huomattavasti parempi kuin eilinen. Itseasiassa eilistä itku-potku-raivaripostausta ei voi lukea nauramatta. :D

Mutta hei, koittakaa itse ihan meno meiningeissä olla koko päivä neljän seinän sisällä, kun ulkona on pimeää ja vettä sataa jatkuvasti. No, niinhän se teki tänäänkin, mutta tiesin jo perjantaina, että saatetaan saada auto käyttöön tänään, joten oltiin alustavasti suunniteltua pientä vierailua Harmaassa Aurorassa - siskoni luona.

Me unohduttiin tuijottamaan Netflixistä House of Cardsia koko yöksi, ja päästiinkin nukkumaan vasta kolmen jälkeen aamuyöllä. Vuorotellen jompikumpi sanoi "jos vielä yksi jakso?" ja niin kahlattiin ensimmäinen tuontantokausi loppuun yhdessä yössä. Nyt joutuukin odottelemaan helmikuun puoleen väliin, kunnes tulee 2. kausi katseluun. Herättiin reilusti jälkeen puolenpäivän ja veikkaan, että huomenna kun on aikainen työaamu, niin saa kiitellä taas itseään unirytmin pilaamisesta.

Nopea suihku ja liikenteeseen. Mä huomaan kerta toisensa jälkeen miettiväni asuvalintojani blogin takia tarkemmin. Suunnittelen kaikkea huisia ja korkeita korkoja, kunnes puhkaisen sen vaaleanpunaisen kuplan ränsistyneillä converseilla ja tylsillä valinnoilla. Tänään, kuten aina ennenkin, oli valintaperusteina lähinnä mukavuudenhalu. Ne converset, jotka ovat joskus olleet valkoiset, harmaa liian iso huppari, toppaliivi, mustat farkut ja burgundyn värinen muhkea huivi.

Laukku on 3,5e kirppislöytö. Ihana, valtava säkki, jonne laitetut tavarat kohtaa kadotuksen. Mikähän siinä on, että oli kuinka iso tai pieni laukku tahansa, oli siinä tilanjakajia tai taskuja, niin aina siellä on kaikki hukassa? Kuitenkin positiivisena asiana pidän sitä, että jos jonain päivänä tulee tarvetta kuljettaa mappeja tai A4 kokoisia papereita edes jotenkin lukukolpoisena säilyvinä, niin tämä laukku mahdollistaa sen. Ei riitä kahden käden sormet laskemaan kuinka monta kertaa palkkakuitti on löytynyt nelinkerroin taiteltuna laukun pohjalta. Ja suurinosa niistä laukun pohjalle levinneistä mynthoneista mitä luultavimmin tarrautuneena kiinni siihen. Saattaa olla, että järjestelmällisyys ei kuulu omiin vahvuuksiini.

Pitkästyttävän ajomatkan jälkeen meitä odotti vastassa siskonen ja kaksi pientä höppänää. Pienten alku-ujostusten väistyttyä päästiin ihailemaan pukin tuomaa autorataa, jota tuo isompi sekä pienempi poika jäivät yhdessä räpeltämään, kun me tytöt lähdettiin piirrustushommiin. Musta pienten lasten tekemät piirrustukset on ihania ja huomattavasti hienompia kuin omani. Kaikista kuvataidekouluista huolimatta mun käsitaiteelliset lahjat rajoittuu tikku-ukkoihin. 

Oikeastaan parempaan aikaan ei olisi edes voitu saapua paikalle, koska keittiössä sattumalta odotti uunituoreet mustikka-mascarpone-muffinit. Kokin spekulaatioiden saattelemana vedettiin muutamat muffinit naamaan ja hörpittiin kahvit. E ja siskoni jäivät höpöttelemään valokuvaukseen ja blogeihin liittyviä juttuja keskenään ja minä puolestani häselsin lasten kanssa - milloin jumppaillen ja milloin pikkuautojen kanssa. 

Ihan liian vähän tulee nähtyä omia sisaruksia ja heidän lapsiaan, mutta toivotaan, että autohankinta toteutuu lähitulevaisuudessa ja näinollen osakseen helpottaa tätäkin asiaa. Välillä kun tulee sellaisia tilanteita, joissa toinen tarvitsisi apua tai haluaisi muuten vaan päästä käymään, niin joutuu aikatauluttamaan ja budjetoimaan asiat vaikeimman kautta. Yksikään sisaruksistani ei satu asumaan lähimaillakaan rautatieasemaa, jolloin junan lisäksi joutuisi sumplimaan muitakin kyytejä. Uskomatonta, että yhdensuuntainen junamatka Turkuunkin kustantaa yli 50e/nuppi. Se tarkoittaisi sitä, että pelkät matkamme Turkuun ja takaisin maksaisivat yli 200e/reissu. Sehän olisi muutama tankillinen bensaa ja omat aikataulut...

Takaisin Lahteen päästyämme käytiin vielä hetki satamassa pyörimässä, haettiin pizzat ja tultiin kotiin löllöttämään. Kello on tällä hetkellä 00.30 ja mun ei todellakaan pitäisi olla hereillä. 

Mä oon itseasiassa tässä miettinyt, että pitäiskö haastaa itsensä. Ei minään hölmönä uuden vuoden lupauksena tai elämäntapamuutoksena, vaan ihan kuukaudeksi kerrallaan. Mä oon ihan tyytyväinen elämääni tällaisenaankin, mutta ajattelin, että juokseminen täytyisi ottaa takaisin harrasteiden kärkeen. En siis ole käynyt lenkillä ties kuinka pitkään aikaan, varmaankin viimeksi joskus silloin, kun ulkona oli joskus valoisaa ja kuivaa. 

Meillä on kotona vapaat painot, pari kahvakuulaa ja tanko, jonka jotkut ovat saattaneet bongata noista peilin avulla otetuista kuvista. Eli aika hyvät lähtökohdat kotitreenaamiseen oman jaksamisen mukaan. Lisäksi mikään ei estä käymästä lenkillä muutamaa kertaa viikossa. 

Se, miksi ajattelin lähteä kokeilemaan sitä kuukausi kerrallaan johtuu siitä, että en halua asettaa itselleni mitään paineita jonkin asian saavuttamisen suhteen. Mä olen jo karistanut reilut 15kg elopainostani ja olen täysin normaalipainoisen nuoren naisen mitoissa. Olen kuitenkin kokenut myös sen miten paljon liikunta antaa energiaa normaaliin arkeen ja työssä jaksamiseen ja siksi haluaisin hitaasti mutta varmasti ottaa sen osaksi jokaista viikkoa, mutta en suinkaan jokaista päivää, ellei normaalia hyötyliikuntaa lasketa. 

Syömisen suhteen mulla on paljon opeteltavaa. Mä en arkisin syö ollenkaan aamupalaa ja harvemmin työpäivän aikana käyn edes lounaalla. Pärjään aivan mainiosti kokonaisen työpäivän muutamalla hedelmällä, mutta joissain tilanteissa se saattaa kostautua iltasyöpöttelynä, kohdallani onneksi melko harvoin. 

Mukaan saa ilmoittautua. Tässä hommassa ei ole valmiita sääntöjä, vaan sinä päätät ne itse. Mä aion seuraavan kuun alusta eteenpäin asettaa itselleni muutaman; turhat syöpöttelyt ja herkut pois, mutta mä en aio kieltää sitä kokonaan. Yksi päivä viikossa on sellainen jolloin saa syödä rennommin ja herkutellen. Asioita itseltään kieltämällä ei ainakaan omalla kohdalla ole koskaan syntynyt mitään positiivista, vaan päinvastoin. Tiedättehän sen kielletty hedelmä -jutun? Jep. :)

Toiseksi, mä aion liikkua joka viikko. En määrittele valmiiksi, että kuinka monta tuntia/viikko, vaan yritän liikkua joka viikko. Miten vaan ja missä vaan. Kolmantena asiana on mittanauhan ostaminen ja omien mittojen tarkkaileminen. Vaikka ihan ok kunnossa olenkin, niin odotan ihan mielenkiinnolla, että miten mitat muuttuvat esimerkiksi ylimääräisten nesteiden poistuessa kropasta. Mä tarvitsen motivaatioksi aina jotain konkreettista muutosta. Mä olen yksi niistä ihmisistä joille ei riitä se, että "kyllä ne tulokset sitten joskus jonain päivänä näkyy". 

Jos en onnistu kokonaisvaltaisesti, niin en siltikään aio piiskata itseäni. Mulle riittää vallan mainiosti jos vaan löydän jostain motivaation ja energian liikkumiseen ja etenkin siihen juoksemiseen - mulla kun on edelleen päällä E:lle tekemäni lupaus tämän vuoden Naisten Kympin juoksemisesta. Hui.

Loppuun kuva joka napattiin satamassa tänään. Todella tammikuinen, eikö?

2014/1/5

Kamala, kamala päivä!

Mä olin aivan varma, että jos päivä alkaa sängyssä nautitulla aamupalalla, niin mikään ei voi mennä silloin pieleen. Nyt kun kello on lähemmäs kahdeksan illalla, niin voin vaan todeta olleeni väärässä. 

Aamupäivästä saatiin loistoidea; lähdetään Turkuun ja yllätetään mun sisko meidän visiitillä. Kai sen nyt hölmökin tiesi, että koko suunnitelma kuivuisi kasaan. Kaikki muu meidän kahden intoa myöten oli valmiina, mutta auto puuttui. Ja ei, sitä ei irronnut mistään. Kaikki omissa menoissaan enemmän ja vähemmän tai muutenvaan hyviä tekosyitä olla auttamatta. 

Iski kauhea kiukku, jonka voimalla siivottiin koko kämppä lattiasta kattoon ja toivottiin, että jommallakummalla tulisi joku kuningasidea tän yhteisen vapaapäivän suhteen. Odoteltiin, odoteltiin. Ei mitään. Ulkona oli (yllätysyllätys) harmaata ja siellä satoi. Kokoajan. 

Mä vaihtelin vaatteita, laitoin hiuksia nutturalle ja elättelin toivoa johonkin lähtemisestä. Mä en pidä siitä, että jaksaa nähdä vaivaa sen eteen, että olisi kivat vaatteet päällä ja tukka hyvin, meikit naamassa ja sitten jonkun menon tai tekemisen takia kävelet muutaman kolme kilometriä vesisateessa ja näytät perille päästessäsi uitetulta koiralta. Ei, se ei vaan ole mun juttu. Mä oon älyttömän kyrpiintynyt siihen, että kun on mahdollisuus ajaa autoa ja omistaa sellainen, niin sitä ei ole. Siksipä mä oon päättänyt olla kuin perseeseen ammuttu karhu siihen asti, kunnes kävellään autokauppaan. Ja sieltä ei lähdetä ennenkuin ne kaupat on tehty, tavalla tai toisella. 

Se siitä positiivisesta ilmapiiristä ja piristävästä blogista, koska nyt ärsyttää niin paljon, että olisin saattanut keksiä vähän voimakkaammankin sanan kuvailemaan tunteita. 

Kaiken sen toivon elättelyn jälkeen mä vaihdoin lököhousut jalkaan ja kulahtaneen t-paidan päälle, keitin kahvia ja tein näköjään päivän ainoaksi ruoaksi jääneet leivät - linnottauduin sohvalle katselemaan Netflixistä House of Cardsia (poliittinen ja koukuttava, voiko noi kaks mahtua samaan lauseeseen?).

Muutaman jakson jälkeen mä ajattelin, että perkele, kyllä tästä jollain selvitään ja aloitin jälleen sen vaatteiden vaihtamis rumban. Siinä touhutessa tajusin myös, että mulla ei oo yhtään sellaisia vaatteita joista mä oikeasti pitäisin tai jotka olisivat edes jollain tapaa imartelevia. Asiaan täytyy tehdä muutos, mahdollisimman nopeasti. 

Kaikesta siitä rumbasta ja teennäisestä innostuksesta huolimatta mitään ei tapahtunut. Ja nyt äijä vetää sikeitä tylsyyteensä tossa vieressä ja Macbook Airin näppäimistö sauhuaa ja kipinöi kun mä murjon tätä äärimmäisen ärsytyksen pyörteissä.

Ja kattokaa nyt noita kuviakin. Ihanku tetristä pelais kun yrittää saada niistä selvää. Mä menen ja revin tän nutturan nyt väkivalloin päästäni, heitän pyjaman päälle, valot pois päältä ja vedän peiton korviin. Ärsyttävä harmaa pimeä märkä maailma.

Perkele.

Ham pie & tea

Nyt tulee reseptiä jakoon maailman helpoimmasta kinkkupiirakasta, jonka tämänkin onnistuu kaltaiseni jauhopeukalo kämmäämään.

Mukamas joku kopio versiosta, jonka tein kaksikymppisilleni. Tässä vaan oli matkassa pari muuttujaa, niinkuin se, ettei ollut minkäänlaista ohjetta jonka pohjalta tätä tein. Enkä edes muistanut mitä edelliseen piirakkaan laitoin.

Kaupasta lähti kuitenkin mukaan täytteiksi paprikaa, kinkkua ja juustoa. Itse olisin ehkä laittanut jopa herne-maissi-paprikaa tai ainakin sipulia lisäksi, mutta jätettiin ne sitten jostain tuntemattomasta syystä pois. Pakastealtaasta löytyi jälleen taikina, koska kymmenen aikaan illalla ei innostanut ruveta vääntämään taikinaakin omin pikku kätösin.

Pikku vinkkinä; taikina kannattaa ottaa hyvissä ajoin sulamaan..

Paprikasta poistetaan siemenet ja suoritetaan niiden huuhtelu. Pilkotaan pieniksi kuutioiksi. Kinkkuna käytettiin keittokinkkua, jota laitettiin kokonainen paketillinen (eli ihan liikaa...). Sama kohtalo kuin paprikoilla, eli kuution mallisiksi paloiksi.

Piirakkavuoka voidellaan ja siihen painellaan taikina. Reunoissa on hyvä varmistaa, ettei alareunoihin jää liian paksulti taikinaa, jotta pohja kypsyy kauttaaltaan. Fiksummat voivat toimia ohjeen mukaan ja esipaistaa pohjaa 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. Hölmömmät voivat tehdä kuten minä ja unohtaa esipaistamisen.. Pohjaa esipaistaessa reunat tuppaa "valumaan" alas ja viisaammilta olen kuullut, että sen voisi estää laittamalla esimerkiksi kuivattuja herneitä vuokaan esipaiston ajaksi.

Täytteeseen tulee kaksi kananmunaa ja 2dl kermaa sekä suolaa ja pippuria. Maustamisessa on vain oma mielikuvitus rajana, mistä ikinä tykkääkään.

Esipaistetun pohjan päälle ripotellaan paprikat ja kinkut, joiden päälle kaadetaan kananmuna-kerma seos. Päälle ripotellaan juustoraastetta. Käytettiin ihan normaalia oltermannia, mutta vahvemman maun saa esimerkiksi Polaria käyttämällä. Makuasioita. Myös mozzarellaraaste toimii hyvin.

Piirakka uuniin ja paistoaika uunin alatasolla noin 30min 200 asteessa. Itsehän pidin piirakkaani uunissa lähes tunnin, koska unohdin sen pohjan esipaistamisen. Toki tiputin lämpötilaa 175 asteeseen siinä vaiheessa kun piirakka oli ollut uunissa jo noin 20min.

Piirakkaa mussuteltiin teen seurana illalla ja hyvin tuo näkyi toiselle osapuolelle kaupaksi menevän, vaikka itse olin vahvasti sitä mieltä, että kinkkua oli aivan liikaa ja piirakka jokseenkin mautonta.

Niiden kaikista hienoimpien ja pröystäilevimpien aterioiden vastapainoksi on hyvä välillä esitellä näitä idioottivarmoja ja silti epäonnistuneita luomuksia. :D

Sitä mä vaan, että ei pidä ottaa elämää niin vakavasti. Ja kai mä teen poikkeuksen sääntöön, kun näytän blogissa muutakin kuin pelkkiä onnistumisia. ;)

Perjantai ei tullut yhtään liian aikaisin ja ollaankin torkuttu koko ilta töiden jälkeen tässä sohvalla. Jos sitä kohta siirtyisi ihan sänkyyn nukkumaan, jotta jaksaa heräillä töihin huomennakin. Tosin vain pieni 3,5h rutistus - enköhän mä selviä.

Kivaa viikonloppua! 

Blogin omat Facebook-sivut avattu

Blogille on tällä päivämäärällä avattu omat Facebook-sivut. Löydät sen nimellä Belie kategorioituna henkilökohtaisiin blogeihin.

 Tervetuloa tykkäilemään!

First of the year

Hiphei ja ihanaa alkanutta vuotta 2014!

Kaikkiin blogeihin on eilen ja tänään pikkuhiljaa ilmestynyt uudesta vuodesta kertovia postauksia, joten kaiken sen kimalluksen ja juhlahumun keskellä tuntuu hassulta tulla kertomaan omastaan. Se kun sisälsi lähinnä autolla ajelua, valokuvaamista, pusuttelua vuoden vaihtuessa ja sikeästi nukkumista.

Mä en oo enään pitkiin aikoihin ollut mikään bilehiiri ja pelkkä ajatuskin humalasta ja krapulasta saa heikon olon aikaiseksi, joten olin enemmän kuin mielelläni ilman alkoholia - tälläkin kertaa. Mulla on jo pidempään (lähes koko tämän lumettoman ajanjakson) ollut ihan älytön väsymys päällä. Tai en mä oikeastaan väsymyksestä tiedä, mutta työmotivaatio on ottanut ainakin jalat alleen jo syksyllä. Kotona olo on melko saamaton ja siksi tänne bloginkaan puolelle ei ole ilmestynyt juttua huimaan tahtiin. Joka päivä töissä oleminen on lähinnä sitä, että laskee minuutteja siihen hetkeen kun pääsee kotiin. Kuten tiedetään, se tekee päivästä entistä pidemmän tuntuisen.

Uuden vuoden aattona vietiin mun iskä toisaalle juhlistamaan vuoden vaihtumista ja ryöväsin siltä auton käyttööni muutamaksi vuorokaudeksi. Kaupungin ilotulitus meni meiltä ihan kokonaan ohi, koska oltiin toisaalla vielä niihin aikoihin ja sekös sapettaa, koska keskustan alueella oli ilotulitusten lähettäminen kielletty, joten E joutui yhdistämään ainakin viisi kuvaa päällekkäin saadakseen Lahdesta kuvan, jossa näkyisi edes muutama tärsky taivaalla. Kyllä kävi kova pauke 00.00, mutta meidän älyttömän hyvä kuvauspaikka osoittautui tähän tarkoitukseen vähän huonoksi.

No, ehkä sitten seuraavalla kerralla vähän paremmalla onnella. Ikävästi toi pilvinen sääkin häiritsi hommia ja eihän ne vaalealla taivaalla näyttänyt nuo ilotulitteetkaan kummoisilta. Miettikää miten monia satoja tuhansia euroja jengi lataa taivaalle yhden kellonlyömän takia! Uskomatonta. Sentään täällä Suomessa meininki ei ole eikä varmaan tulekaan olemaan samanlainen kuin Dubaissa, jossa taidettiin lehtien mukaan posauttaa säälittävät 400 000 ilotulitetta yhden shown takia. No, ainakin se tallentui Youtubeen, joten voihan niihin käytettyjä rahoja kaiholla muistella sitä kautta.

Harkitsin vakavasti kotiin päästessäni, että korkkaan ton joululahjaksi saadun punkkupullon ja vetäydyn sohvan nurkkaan lasillisen kanssa, mutta kiehnättiin kylki kyljessä kuvien ja videoiden kimpussa, kunnes huomattiin että kello tulee kaksi ja pitäisi varmaan joskus nukkuakin. Sellanen uusi vuosi.. :D Mutta parempaa en tavallaan olisi voinut toivoakaan - sainhan sentään viettää sen mitä parhaimmassa seurassa, aamulla ei ollut pää kipeä ja autokaan ei ollut kärsinyt vahinkoja yön aikana!

Samaisena yönä E lähti ensimmäistä kertaa yökävelylle unissaan! Onhan tuo melkonen räpättäjä ja istumaannousija nukkuessaan, eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen herännyt siihen, että jätkä nykii sukkia jalkaan kolmelta aamuyöllä ja luulee lähtevänsä töihin. Kerran se jopa huitas mua kädellä suoraan naamaan ja säpsähti kamalasti. Kun kysyin, että mikä sillä on, niin se puhui jotain jostain työmaapukista joka meinas heilahtaa sitä päin. Joskus se kaipaa jopa surrilankojaan öisin... Mikä ihmeen työstressi? 

Jokatapauksessa, mä nukun koiran unta. Aina. Mä herään ihan jokaiseen rapsahdukseen ja valoon joita yöllä jostain syystä ilmenee. Vainoharhaisuudeksikin kutsuvat. Tällä kertaa mä kyllä ihan oikeasti näin jonkun liikkuvan. Se joku käveli tyyny kädessä makuuhuoneen ovesta ulos suoraan olohuonetta kohti. Se joku oli E. Kulman taakse päästyään kysyin, että "mihin matka?" jolloin muutaman askeleen taaksepäin otettuaan se katsoi mua hiukan hölmistyneenä. Kerroin vaan, että nyt on yö, ei aamu ja vaikka oliskin, niin töihin ei tarvi nousta. Kipitti kiltisti takaisin sänkyyn ja simahti sillä sekunilla. Myöhemmin tajusin, että tuskin se töihin oli tyyny mukanaan lähdössä. Olis ehkä vaan pitänyt antaa sen jatkaa matkaa ja katsoa, että mihin se sen tyynynsä kanssa asettuu.

1.1.2014 meni mukavasti äidin luona kahvittelemassa ja autolla ajellessa, kun käytiin hakemassa iskä takaisin kaupunkiin. Hassua huomata miten siitä niin jännittävästä ja vähän pelottavastakin autolla ajamisesta on tulossa rutiini. Ei enään tarvitse kiinnittää kaikkeen tekemiseen siellä auton sisällä niin paljon huomiota, vaan voi keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtuu. Kuten uskoa saattaa, on vähän hankalaa koittaa katsella muita autoilijoita, kevyttä liikennettä ja vaihdekeppiä samaan aikaan. Ja siinä samalla vielä jarrutella, laittaa vilkkua ja painaa kytkintä pohjaan. Ja pelätä.

Missä teillä vietettiin uutta vuotta ja liittyykö kyseiseen juhlaan jotain jokavuotisia perinteitä?

Palataan illalla idioottivarmojen epäonnistumisien parissa!

ps. Avasin blogille oman instagram-profiilin, joka löytyy nimimerkillä belieblog !