The whole point of the week is the weekend

Ehkä paras viikonloppu pitkään aikaan! Mitään ei saatu aikaiseksi ja aamut nukuttiin pitkään, mutta kuinka hienoa, että saatiin kasvatettua marraskuun auringonpaistesaldoa ainakin muutamalla tunnilla!

Lauantaina mä suorastaan pomppasin sängystä ylös kun kello löi seitsemän. Ensimmäinen asia jonka huomasin oli se, että ulkona oli huomattavasti kirkkaampaa kuin aiemmin viikolla samaan aikaan. Toinen asia oli se, että kello oikeasti oli vasta seitsemän - eiku pää takas tyynyyn ja lisää unta. Meni korkeintaan kymmenen minuuttia, kunnes E:n herätyskello alkoi soida. Torkutus, toinen, kolmas... Vihdoin se jossain vaiheessa nousi ylös. Yhdeksän jälkeen se kävi sanomassa heipat ja lähti Tampereelle keilaamaan, joten mäkin nousin samoihin aikoihin ylös ja aloin tehdä aamupalaa.

Join rauhassa aamukahvin ja kävin suihkussa, jonka jälkeen aattelin, että pakko lähteä johonkin. Ei yhtään huvittanut nysvätä yksin kotona, etenkään kun ulkona oli niin kirkas ja raikas sää. Niinpä mä heitin vaatteet niskaan ja otin suunnaksi keilahallin ja miesten SM-liigan pelit.

Päälle perusvarmaa mustaa ja rentoa, hiuksia tykkään pitää auki, koska oon niin tyytyväinen niiden väriin! Liian usein tulee työaamuina heitettyä hiukset ponnarille, joten silloin kun ehdin niitä suoristella, niin pidän ne auki enemmän kuin mielelläni.

Mä ehkä tein pienen virheen, kun lähdin niin aikaisin sinne keilahallille. Ensinnäkin, pelaajilla alkoi lounasbreikki just kun pääsin hallin ovista sisään. Odottelin siinä sitten 45min ennenkuin sitä varsinaista keilailua pääsi edes katsomaan, mutta onneks pelaajien joukossa oli niin paljon tuttuja joiden kanssa tuli vaihdeltua kuulumisia, että aika ei käynyt älyttömän pitkäksi.

Onneksi sain jossain vaiheessa äipän seuraksi hallille ja juteltiin siinä keilailua katsellessa niitä näitä ja odoteltiin, että E tulisi takaisin Tampereelta. Sovittiin, että odottelen sitä hallilla ja lähdetään siitä yhdessä kaupan kautta kotiin. Pelit kesti yli kuuteen asti lauantaina, joten yhteensä siellä tuli istuttua kevyet neljä tuntia ja kiukku oli mitä suurimmillaan, kun illalla kurniva masu muistutti olemassaolostaan.

Otettiin kaupasta mukaan omena-kaurapaistokseen tarvittavat raaka-aineet. Siitä on kehittynyt vähän sellainen mun ja E:n bravuuri. Silloin talvella kun ruvettiin uudestaan tapailemaan, niin me tehtiin sitä aika usein yhdessä. Niinpä siitä on aika lämpimät muistot, kun sen syömiseen yhdistää ne perhoset jotka kutitteli vatsassa, vaikka tunnettiin toisemme jo läpikotaisin silloin.

Meillä on aina työnjakokin selvillä tästä - mä kuorin ja pilkon omenat ja silläaikaa E tekee kauraseoksen. Mä en edes osais tehdä siitä yhtä hyvää kuin se, vaikka sen valmistaminen on niinkin yksinkertaista, että ainekset sekoitetaan kattilassa keskenään.

Illalla käperryttiin kynttilöiden ja muiden tunnelmanluojien valossa sohvan nurkkaan katsomaan Trainspottingia, joka tuli eilen yhdeksältä subilta. Se oli kaikenkaikkiaan aika karua katseltavaa eikä sitä osaa ajatella, että tollasta niiden huumeisiin addiktoituneiden elämä saattaa olla. Kaikista kamalinta oli se, kun se vauva oli kuolleena siellä pinnasängyssä ja siinä kohtaa joutui itsekin kelaamaan, että voiko sellasta ihan oikeasti tapahtua. Siis sellaista, että on huumeista niin sekaisin ettei tajua lapsensa kuolleen. Ainakin oli kiinnostava leffa, koska mäkin uppouduin siihen aika täysillä. Mulla on leffojen suhteen vähän sama juttu kuin kirjoissa; jos mulla ei oo tarpeeksi mielenkiintoa aihetta kohtaan, niin teen kaikkea muuta siinä samalla tai sitten jätän sen kokonaan kesken. Tän leffan jaksoin loppuun asti - nukahtamatta!

(Tässä välissä ehdin jo saada melkein sydärin, kun jossain määrin applen tietokoneisiin tottumattomana käytin hiiressä sitä sormiyhdistelmää, joka siirtää mut edelliselle sivulle. Onneksi oli ehtinyt viimeisimmätkin kirjoitukset tallentua luonnoksiin... :D)

Leffan jälkeen piiiiiitkät yöunet ja sunnuntaina aamuaurinkoon herääminen! Annoin E:n nukkua rauhassa pidempään ja kävin tekemässä meille vähän aamupalaa ja keittämässä kahvit. Oli niin ihanaa, kun avas keittiön sälekaihtimet ja aurinko paistoi ikkunasta sisään! En edes muista koska olisin viimeksi nähny auringon ja sinisen taivaan, eli taatusti aivan liian kauan aikaa sitten.

Näiden jälkeen oli hyvä lähteä kävelemään keilahallille päin katsomaan, että miten ne liigapelit jatkui. Lisäksi E kävi taas keilaamassa, joten meillä meni siellä pitkään. Pakkanenkin oli silläaikaa ehtinyt kiristyä tai siltä se ainakin tuntui kun paleli kotiin kävellessään, vaikka päällä oli omistamistani takeista kaikista paksuin polviin asti ulottuva toppatakki. Millä ihmeellä mun mukamas pitäis selvitä niistä parinkymmenen asteen pakkasista, jotka on vielä edessä? Täytyy mitä luultavimmin oikeasti ostaa se pilkkihaalari täksi talveksi.

Huomenna on mun vuoro keilata kilpaa ja pitäisi vähän virkistäytyä sen treenaamisenkin suhteen. Ehkä se jopa vähän saisi pirteämmän olon aikaiseksi, jos jaksaisi useamman kerran viikossa käydä keilaamassa töiden jälkeen. Ainoa asia, joka koittaa kovasti pilata mun sunnuntai-fiilistelyä on se, että huomenna on maanantai. Mä voisin varsin hyvin jatkaa täällä kotona touhuamista ja energian keräilemistä.

Kaksi viimeistä lausetta itseasiassa palauttaa mun mieleen ajatuksen, jota kävin läpi itsekseni kotiin kävellessämme. Kaikki lähti tässä pienessä päässä liikkeelle oikeastaan siitä, että näin ambulanssin. Se taas rakensi päässäni pienen aasinsillan siihen, että siskoni lähti taas opiskelemaan. Se ajatus taas johti siihen, että mikähän musta tulee isona?

Mä oon ylpeä ja onnellinen suorittamistani opinnoista ja siitä, miten nopeasti sain töitä. Oikeestaan mä oon kyllä aina ollut ahkera töiden suhteen, vaikka se ei pakollista olisi ollutkaan. Mä oon saanut vuoden työsuhteen jälkeen jo yhden ylennyksen ja tällä hetkellä mä todella pidän siitä mitä teen. Mä en vielä oo siinä paras, mutta ainakin mä kehityn ja opin lisää kokoajan. Mulle tärkeetä on aina ollut se, että mitä ikinä teenkään, niin haluan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Näinollen saattaisi ajatella, että olisin opiskellut jotain sosiaalialan opintoja tai mahdollisesti asiakaspalvelua, kuten kosmetologi, parturikampaaja tai merkonomi. Mutta ei, mä olen sähköasentaja, joka toimii kyseisen alan myyntipuolella asiakaspalvelutehtävissä.

Mä mietin, että pitäiskö mun opiskella jotain lisää. Pitäiskö mun jättää toi vakituinen työ, jonka oon kuukausien ilmaisella työvoimalla ja raatamisella työssäoppimisten aikana itselleni pedannut. Mähän olisin ihan hullu, vai olisinko? Siitä huolimatta, että sanoin olevani tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni, en siltikään voi väittää olevani täysin varma siitä, että onko tää sitä mitä haluan tehdä loppuelämäni.

Mä otan kamalat paineet siitä, että oon aina halunnut perustaa perheen nuorena. Mitäs jos mä lähden opiskelemaan ja haluankin lapsia seuraavan viiden vuoden sisään? Mitä jos en saakaan opiskelujen jälkeen heti töitä? Mitä jos taloudellinen tilanne ei yksinkertaisesti ole sellainen, että voitaisiin taata vakaa ja hyvä pohja sille elämälle ja lapselle? Mitä jos alan katua työni jättämistä? Mitä jos huomaankin kesken opiskelujen, ettei ala tunnukaan omalta? Miten mukamas pystyisin luopumaan omista tuloista ja vapaaehtoisesti pärjäämään asumistuella ja opintorahalla, jotka eivät jätä pennin hyrrää käteen?

Isoja ajatuksia pienessä päässä, mutta fakta on se, että mä olen vasta kaksikymmentä. Mulla on helposti 5-10vuotta aikaa tehdä niitä päätöksiä jos siltä tuntuu. Ja mun sisko on elävä todiste siitä, että voi aloittaa itsensä yleissivistämisestä, pyöritellä peukaloita mullassa ja sen jälkeen auttaa muita ihmisiä työkseen. Ainiin, ja siinä välissä naimisiin, muutama lapsi, muutama muutto, omakotitalon rakentaminen ja työt. Ja kyllä, mä itsekin ihmettelen, että sain kirjoittaa tuon sanan "elävä" siskoni perään.

Sen kaiken raatamisen jälkeen lopussa seisoo kiitos, kun on oma kaunis koti, ihana aviomies ja maailman rakkaimmat lapset. Pienenä lisänä kaikkien meidän läheisten hyväntahtoinen kateus ja ylpeys siitä kaikesta saavutetusta.

Sellainen mäkin haluan olla; tytär, sisko, äiti, vaimo - roolimalli jollekin toiselle ♥

Thymus vulgaris

aka timjami. Mun uusi lemppari, ainakin mitä perunoiden maustamiseen tulee. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun valmistin perunaviipaleita varten öljyn, jossa oli timjamia, rosmariinia, valkosipulia, pippuria ja suolaa.

Kerran mä pitkään mietin kaupassa (kerran, joopajoo), että mitähän sitä tekis ruoaksi. Ei tehnyt mieli mitään valmista. Ei edes sen vertaa, että olisi napannut pussillisen lohkoperunoita pakastealtaasta. Kiikutin kotiin mukanani säkillisen perunoita. 

Mä muistan äidin tekemien ruokien mausta vahvasti timjamin ja rosmariinin. Ne on sellaisia mausteita, joita ei itse tule kovin usein käytettyä ruoanlaitossa, ehkäpä jopa hävettävän vähän. Tein muutamasta ruokalusikallisesta öljyä, kahdesta valkosipulin kynnestä, ripauksesta suolaa, pippuria, timjamia sekä rosmariinia mausteseoksen, jonka levitin perunaviipaleiden päälle ennen uuniin laittamista. 

Yhtään en tiedä kuinka kauan niitä siellä pidin, mutta ainakin alle puolessa välissä paistoaikaa kodin täytti ihana tuoksu. Mietin siinä samalla, että miksi itsekin on tullut käytettyä niin paljon pakasteperunoita, vaikka tuoreesta itse tekeminen on parempaa, halvempaa ja rentouttavampaa. Kuinka iso vaiva todellisuudessa on pestä perunat huolellisesti ja pilkkoa ne kuorineen, jonka jälkeen voi toistaa ne samat toiminnot kuin niiden pakasteperunoidenkin kanssa - eli pellille levittäminen ja uunin vahtiminen? Toki niissä on myös eronsa, onhan peruna sentään perunaa ja se toinen taas jotain, joka yrittää kaukaisesti muistuttaa sellaista. Valmistuotteissa on muuttunut lähes kaikki, aina sieltä ulkonäöstä ja koostumuksesta makuun saakka. No, joskus ei vaan jaksa sitä pienintäkään vaivaa ja haluaa mennä helpoimman kautta - been there done that. 

Meidän päivällisellä peruna sai luvan vetää pääosan. Sen kaikista tärkeimmän roolin. Hyvänä kakkosena tuli yksinkertainen paistettu jauheliha maustettuna suolalla ja pippurilla sekä paistetut paprika- ja sipulisuikaleet, jotka maustettiin paiston yhteydessä lorauksella soijaa. Istuin työpäivän päätteeksi tuohon keittiön saarekkeen ääreen syömään ja mietin vaan (ehkä vähän ääneenkin), että miten joku näin yksinkertainen voi maistua oikeasti näin hyvältä! Aina ei tarvi kikkailla niiden mitä hienoimpien esillepanojen ja väkerrysten kanssa, kun voi tehdä helppoa ja hyvää. Eikä edes hävetä laittaa blogiin kuvia näin helposta ruokaohjeesta. Ei sitten yhtään. 

Mä oon täällä ihan vesi kielellä, kun katon näitä kuvia. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä vähän aliarvostettuja (ainakin meidän nuorten keskuudessa) mausteita seuraavalla kerralla ruoanlaiton yhteydessä. 

Tää ilta jatkuu glögistä ja kynttilöistä nauttien, kunnes simahdetaan molemmat sohvalle. Tai toivottavasti sänkyyn ja vieläpä niin, että ne kynttilät on ehditty sammuttaa. Tavallaan ihan hyvä, että ostin jotain ihan halppiksia lämpökynttilöitä, koska ne ei todellakaan pala kauaa, jolloin se yksin palamisen riski pienenee huomattavasti ja näinollen paloturvallisuus on vähän enemmän kohdillaan. Vaikka meillä onkin hieno kärpänen katossa varoittamassa vaarallisista savuista, niin ei sitä turhaan viitsisi huudattaa. 

Pelkkä ajatuskin alkavasta viikonlopusta saa hymyn huulille. Huomenna pitkään sängyssä möyrimistä - tosin yksin, koska E lähtee aikaisin aamulla keilaamaan toiselle paikkakunnalle. Myöhäinen aamiainen kaikessa rauhassa, ehkäpä säästä riippuen myös kävelylenkki keilahallille kurkkimaan miesten SM-liigan pelejä, jotka tällä kierroksella pelataan Lahdessa. Ennenkaikkea mä odotan lepäämistä ja nukkumista, joiden toivon auttavan edes jotenkin tähän kokoaikaiseen väsymykseen. Inhottaa kun tietää, ettei ole väsynyt fyysisesti vaan henkisesti. Ja vaikka kroppa menisi ja tekisi, niin pää ei pysy perässä. Eikö teillä kenelläkään ole älytön väsymys päällä tähän aikaan vuodesta? Mä ainakin voisin ihan samantien lähteä jonnekin valoterapiaan auringon alle.. ;)

Ja tuli vaan mieleen, että tuleeko kenelläkään teistä ähky olo glögistä?! Vai oonko mä vaan outo...

Haaveissa lunta ja valoa

Vilpittömät pahoittelut tästä hiljaisuudesta. Mun täytyy nostaa hattua jokaiselle blogia pitävälle, joka oikeesti saa kirjoittamisen aihetta tän pimeyden keskellä. Niinku oon jo aiemminkin sanonut, niin tää imee mun kaltaisesta ihmisestä kaiken energian.

Kun kävelee loskan seassa pitkän työpäivän jälkeen kaikki vaatteet litimärkänä kotiin, niin kaikista vähiten kiinnostaa lähteä keksimään mitään aktiviteettia. Ulos ei kiinnosta mennä, kun vettä sataa ja on pimeää - vaikkakin se raitis ilma tekisi ihan varmasti hyvää. Niinpä lähes poikkeuksetta on vajonnut koko illaksi sohvan pohjalle ja siitä sänkyyn yöunille. En ole edes mikään päiväuni-ihminen, mutta muutamat illat on mennyt tällä viikolla kokonaan ohi sen takia, että olen herännyt sohvalta iltayhdeksän aikaan töiden jälkeen siihen nukahdettuani.

Kuvien ottaminen rajoittuisi näissä tapauksissa lähinnä hedelmävatiin tekaistun valaistuksen alla, koska kotoa ei tule liikuttua ja aiheita ei ole. Mulle henkilökohtaisesti on tosi tärkeetä, että mun seuraamissa blogeissa näkyy laadukkaita kuvia, jotka täydentää tekstiä ja antaa kasvot asioille.

Nyt me ollaan onneksi suunniteltu ensi viikolle vähän shoppailureissua jonnekin muualle kuin tänne vanhaan ja tuttuun Lahteen. Saatetaan lähteä joko junalla Helsingin suuntaan tai autolla Tampereelle päin. Ei olla vielä sen kummemmin suunniteltu, mutta tarkoituksena olisi samalla reissulla käydä vähän IKEAssa pyörimässä. Ja mä todellakin koitan muistaa ottaa kameran mukaan, jottei tämä kuvaton linja jatku niin pitkään, että kyllästymisen vuoksi katoaa lukijatkin. Lisäksi luvassa on joulukuun Livbox, jota odotan jo ihan innolla. Jos sen mukana tulevat tuotteet ovat itselleni kiinnostavia, niin toki ne tulevat näkymään myös täällä blogissa.

Mun huonoa fiilistä tästä kirjoittelemattomuudesta paikkailee vähän se, että monet muutkin, myös ne todella tunnetut blogit on ollut jo tovin vähän hiljaisemmalla linjalla.

Koittakaa pysytellä siellä linjoilla, vaikka mä ihan tylsä tällä hetkellä olenkin! :)

5x5 haaste

Sain Fani's nails and life-blogin Fanilta haasteen, jonka otan jälleen kerran mielelläni vastaan.

Ulkona on ällöttävän harmaata ja märkää, joka näkyy monissa blogeissa jonkinlaisena hiljaisuutena. Ei huvita kuvailla ulkona ja energiatasotkin tuntuu olevan niin alhaalla, että kehittävän tekemisen keksiminenkin on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Nyt kuitenkin sen haasteen pariin!

Viisi asiaa, joita tarvitset joka päivä

• Puhelin - omalla kohdalla nimenomaan iPhone. Mä vietän aika paljon aikaa päivässä netin parissa, niin sosiaalisessa mediassa kuin muuallakin, joten se omalta osaltaan jopa korvaa tietyissä tilanteissa tietokonetta. Lisäksi me laitellaan E:n kanssa työpäivänkin aikana viestiä toisillemme, mun työsähköpostit tulee suoraan mun puhelimeen ja mulla on pakollinen tarve olla tavoitettavissa kokoajan. Niin ja sitten on se pirun Instagram.. :D Yhdessä vaiheessa elin melkein kokoajan puhelin kädessä, mutta nyt oon onneks jättänyt sen huomattavasti vähemmälle.
• Peili. En tiedä tarviiko tätä edes perustella, koska on nainen. Jonain päivinä jos oliskin vaan kotona, niin sen puuttuminen ei ehkä häiritsisi niinkään paljoa, mutta en lähtisi ovesta ulos ellen näkisi katsoa peilistä miltä näytän. Kuinka moni muka voi väittää pärjäävänsä arkena ilman peiliä? 
• Kahvi. Mä olen sen suurkuluttaja, vaikka sitä ei edes minuun uppoa yhtä paljoa kuin toiseen siskooni. Mulla on päiviä, jolloin kahvi ei edes maistu kovin hyvältä, mutta sitä on pakko ottaa kuppi jos toinenkin välttääkseen päänsäryn. 
• Hipsutus. E tietää tän! Milloin sohvalla kyhnöttäessä tai nukkumaan mennessä, mutta harvemmin on päiviä jolloin en hipsutusta saisi. Kaikista parasta se on silloin, kun siihen saa nukahtaa. 
• Ravinto. Ai kauhee sitä kiukun määrää jos en päivittäin saisi edes jotain syötävää! 

Viisi kirjaa, joita suosittelet

•  Fifty Shades -trilogia, joka ei toivottavasti ole yhdeltäkään naiselta jäänyt huomiotta. Lukemistahan ei voi lopettaa siihen ensimmäiseen kirjaan, se jos joku on varma
• Lisa R. Jonesin Inside out -trilogia.  Itse olen nautiskellut vasta sarjan ensimmäisen osan (Ihosi alla) ja toinen osa on hankinnassa.
• Kim Edwardsin kirja Muisto tyttärestäni on teos, joka saa mun kaltaisen herkän ihmisen ihan kananlihalle. Tässä lainaus kirjan takakannesta: "Myrskyisenä yönä vuonna 1964 lääkäri David Henry auttaa vaimoaan synnytyksessä. Norah synnyttää kaksoset, tytön ja pojan. Poika on terve, mutta tytöllä on Downin syndrooma. David haluaa säästää vaimoaan murheelta ja tekee nopean päätöksen, joka vaikuttaa koko perheeseen loppuiäksi. Hän pyytää sairaanhoitajaa viemään tytön laitokseen ja kertoo vaimolleen tyttären kuolleen.". Eli ei mitään kevyttä iltalukemista, mutta taatusti sen arvoista.
• Saako tässä vaiheessa myöntää harrastavansa aivan liian vähän minkäänlaista kirjallisuutta? Mä luen todella, todella harvoin kirjoja. Ne täytyisi olla oikeasti niin kiinnostavia (kuten Fifty Shades), että en malta pysyä erossa niistä, jotta saan vietyä ne päätökseen. Tässä vaiheessa otankin hyvin mielelläni vastaan lukemisen arvoisia ehdotuksia?

Viisi materialistista joululahjatoivetta 

•  Meillä ei ole tapana aikuisten kesken lahjoa toisiamme, vaan perheen pienimpiä. Jos nyt kuitenkin jotain täytyisi toivoa niin.. Jotkut ihanat lakanat.
• Dolce&Gabbana Light Blue -hajuvesi. Pitkäaikainen lemppari, jota en ole vähään aikaan omistanut.
• Meille (E:lle) sen haaveilema design-sohvapöytä. 
• Orkideoja, jollen olisi saanut niitä läjäpäin syntymäpäivilläni.
• Olisin heittänyt tähän perinteisen maailmanrauhaa ja rakkautta, mutta kun sen pitikin olla materialistista, niin käy mulle hätätapauksessa timantitkin.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua

• Sosiaalinen
• Haavoittuvainen
• Suojelevainen
• Temperamenttinen
• Sekä välillä hieman harkitsematonkin, mutta vain välillä ja harvoissa asioissa. 

Viisi elämänohjetta, jotka antaisit muille

•  Älä tuomitse tuntematta. Moni meistä on varmaankin jossain elämänvaiheessa saanut osansa siitä, kun sinulle tuntemattomat henkilöt arvostelevat sinua ihmisenä. Miten se on edes mahdollista?
• Muista kertoa kuinka rakastat, joskus se voi olla liian myöhäistä.
• Elä hetkessä. Tämä ohje on helpompi antaa kuin noudattaa - en osaa itsekään. Mietin aina asioiden seurauksia ja pitkälle eteenpäin, jolloin liian usein unohtuu nauttia siitä nimenomaisesta hetkestä. Juuri siinä ja juuri silloin.
• Keskitä energia positiivisiin asioihin. Mä luotan siihen, että jos käyttää kaiken aikansa negatiivisten asioiden pyörittelemiseen päässä, niin varmasti olokin on sen mukainen. 
• Perhe on tärkein ja se saa näkyä. Mä en ikinä hyväksyisi sitä, että mun läheisiä kohdeltaisiin epäoikeudenmukaisesti. Tämän piirteen takia olisin kerran jos toisenkin ollut liemessä, jos omaisin vähänkään aggressiivisemman tai äkkipikaisemman luonteen.

Mä oon tylsä enkä lähde tähän nyt erityisemmin ketään haastamaan. Jos ja kun teette tämän, niin tulkaa ihmeessä laittamaan linkkiä postaukseen tuohon kommenttiosioon!

Kesälomapäiviä ja hovimuusikko Ilkkaa

Niin se vaan tämäkin päivä vetelee viimeisiään. Mä oon tämän ja huomisen päivän "kesälomalla", koska meidän palkanlaskija ilmoitti eilen, että mulla on jäänyt jostain syystä kaksi lomapäivää pitämättä kesällä. No, mähän otin tän tiedon luonnollisesti avosylin vastaan ja ilmoitinkin, että voin pitää ne pois vaikka samantien. Niinpä mun aamu alkoi hyvien yöunien jälkeen sängyssä nautitulla aamupalalla ja seuraamieni blogien uusimpien postausten lukemisella.

Tällasia aamuja pitäis olla useammin. Siis näitä, jolloin voi vaan pyöriä peittojen ja tyynyjen seassa ilman kiirettä mihinkään. Juoda kupillisen kuumaa kahvia, santsata ja antaa sen toisen kupillisen jäähtyä siihen yöpöydälle silläaikaa kun lakkaa kynsiä.

Enkä mä edes itseasiassa tykännyt noista lakkauksista, ja olisinkin vaihtanut ne jollen vihaisi yli kaiken glitter-lakkojen poistattamista. Idea näihin punasiin kynsiin tuli lähinnä siitä, että mun piti punata huulet samalla sävyllä, kunnes sitä kokeiltuani tajusin näyttäväni hölmöltä. Että se siitäkin sitten.

Kun mä olin sen kolme tuntia pyörinyt lakanoissa ja leikkinyt kynsilakoilla, niin tajusin, että olis ehkä aika lähteä suihkuun. Mulla oli vajaa kolme tuntia aikaa keksiä vaatteet illan tapahtumaan, käydä suihkussa, meikata, laittaa hiukset ja yrittää selvitä vielä paikanpäälle. Olin tyytyväinen siihen, että aloitin laittautumisen kerrankin ajoissa. Ei turhaa kiirettä, joten lopputuloskin on yleensä paljon parempi.

Ja joo, mä jopa otin itsestäni kuvat suihkun ja pohjameikin jälkeen. Ripset antaa kummasti lisää boostia silmiin! Mun silmät on ilman ripsiä ihan olemattomat ja kaljut, joten tuskinpa näistä tulen hetkeen luopumaan.

Olin jo aiemmin päättänyt, että panostan vähän enemmän ja käytän oikein aikaakin kiharoiden tekemiseen ja vähän meikkiinkin. Mä harvemmin käytän ollenkaan luomiväriä, mutta tänään rupesin hurjaksi ja korostin silmiä niidenkin avulla. Yleensä silloin, kun olis tärkeetä saada hiukset laitettua nätisti ja meikinkin onnistuminen olisi pelkkää plussaa, niin voi olla ihan varma, että kaikki menee päin.. Tänään oli kuitenkin erilainen päivä ja sanoin E:llekin kotiin tullessani, etten oo varmaan ikinä saanut laitettua hiuksia näin kivasti. Tosin kuvissa ne ei mun mielestä pääse läheskään niin hyvin oikeuksiinsa (seliseli..). Jakauksenkin laitoin tällä kertaa aiempaa sivummalle ja tykkäsinkin siitä paljon enemmän kuin keskijakauksesta. Enkä voi olla hehkuttamatta myöskään sitä miten tyytyväinen oon mun hiusten väriin nyt! Vielä vähän aikaa sitten mulla oli musta tyvi ja liukuvärjätty latva.

Asialliset vaatteet päälle ja menoks!

Mulla tuli muutama päivä sitten puoli vuotta täyteen siitä, kun lopetin juomisen. Oon tainnut ehkä kaksi mietoa nauttia sinä aikana, mutta mitään liiallista käyttöä ei ole tullut harrastettua. Niinpä ajattelin tänäänkin jättää väliin, ja kuvaan joutui lainaamaan työkaverin alkumaljaa. Mä join koko tilaisuuden ajan vichyä ja vettä, mutta hyvin se janon piti loitolla (veikkaisin, että paremmin kuin se alkoholipitoinen neste - eikä ole edes pää kipeä aamulla!).

Alussa oli vähän tapas-tyylistä popsittavaa, juomaa ja puheensorinaa, esittelyitä ja puheita, kunnes päästiin asiaan! Meille oli hankittu semihyvää livemusiikkia a'la hovimuusikko Ilkka (se Suomipopilta tuttu), joka vetikin hyvän ja hauskan keikan. Meidän yrityksellekin oli tehty ihan oma biisi ja vaikka siitä videomateriaali löytyykin, niin pidettäköön se salassa.. ;)

Ensimmäisessä kuvassa esiintyy mentalisti & taikuri Pete Poskiparta, joka vastasi juonnoista ja taikatempuista. Mut valittiin yleisön joukosta sellaiseen ajatustenlukuun, jossa oli lisäkseni kaksi muuta ihmistä. Pete pyysi mua miettimään jotain mulle tärkeää henkilöä. Luonnollisesti ensimmäisenä mieleen tuli oma äiti. Sain pienen lapun ja pienen ruskean kirjekuoren. Lappuun piti kirjoittaa ajattelemansa henkilön nimi, sujauttaa lappu kirjekuoreen ja liimata se kiinni. Tämän jälkeen pete katsoi mua suoraan silmiin liitutaulu kädessä ja kirjoitti siihen mun äidin nimen. Mä oon vieläkin ihan hämmilläni siitä, että miten se sen teki. Tuskinpa kannattaa tässä pienessä päässä liiaksi yrittää selvittää tuota temppua - veikkaisin, että siinä vierähtäisi tovi.

Ja miten nuo radiopersoonat aina vaan yllättää pienellä koollaan? Mä en olisi ikinä osannut kuvitella, että meidän hovimuusikko Ilkka on tuollaista taskukokoa! Mutta jäbä veti mielettömät setit ja hauskuutti ihmisiä mitä mielenkiintoisemmilla lyriikoilla. Kaikenkaikkiaan onnistunut ja mukava ilta.

Nyt mä painun pehkuihin, koska E ja salkkarit odottelee jo sängyssä! :)

Kuvaushommia

Erittäin väsynyttä iltaa! Mulla on aika pitkä päivä takana, kun ensin on aamukuudelta herännyt, tehnyt täyden päivän töitä, käynyt ripsihuollossa ja muutaman tunnin löhöilyn jälkeen lähdettiin vielä kuvailemaan. Nyt kuitenkin tyytyväisenä kotisohvalla ja mulla onkin teille mukavasti kuvia laitettavana.

Lähdetään nyt vaikka liikkeelle eilisen asusta. Niinkuin mä oon jo joskus saattanutkin mainita, niin pukeutuminen on mulle sellanen perus arkinen asia. On niitä päiviä, kun vetää ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälle ja välillä jopa niitäkin, kun jaksaa vähän miettiä mikä sopisi minkäkin kanssa. Nämä molemmat nähtävät asukokonaisuudet on ikäväkyllä niitä, joiden kohdalla ei ole mietitty yhtään mitään. Mä oon niin älyttömän mukavuudenhaluinen, että vaikka joku vaate näyttäisi älyttömän hyvältä päällä, niin en suostu sitä päälläni pitämään jollei se tunnu rennolta ja mukavalta.

Useimmiten oon perustylsä mustaan pukeutuja, mutta kyllä mä tykkään, että asussa on edes jotain väriä tai yksityiskohtaa. Tämäkin kuva on otettu eilen aamulla töihin lähtiessä, joten ei ollut minkäänlaista tarvetta pynttäytyä oikein kunnolla. Hiukset mä kihartaisin vaikka joka päivä - jos vaan jaksaisin nähdä sen vaivan. Mulla kun kuitenkin löytyy näitä hiuksia yksi jos toinenkin, eikä ne ole edes mistään lyhyimmästä päästä, joten niiden kihartamiseen saa kulumaan helposti puolisen tuntia.

Tänään mä töistä tullessa koitin vähän miettiä, että mitkä olis hyvät vaatteet niiden kuvausten kannalta. Mustahan ei otettu yhtäkään kuvaa jossa näkyisi naama, joten keskityin enemmänkin siihen, että mitkä värit erottuisi edes vähän hämärissä olosuhteissa. Jos olisin lähtenyt mustissa vaatteissa, niin mua hädintuskin olisi koko kuvista edes nähnyt. Päädyinkin siis armeijan vihreisiin housuihin, valkoiseen neuleeseen, nahkatakkiin ja saappaisiin sekä muhkeaan burgundyn väriseen huiviin. Mulla on yleensäottaenkin tapana pitää pukeutumisessa värit hallinnassa, niin etten aivan täysin muistuttaisi sateenkaarta. Normaalisti yhdistän asuihin korkeintaan kolmea väriä, joiden toki täytyy sointua hyvin yhteen.

Noi saappaat mä bongasin Zalandosta, kun en mistään kaupoista löytänyt kivoja korkeavartisia saappaita joissa ei olisi korkoa. Itseasiassa mä jo kertaalleen päätin palauttaa noi, kunnes yhtenä aamuna meni hermot siihen, ettei ollut mitään kivoja kenkiä, joten kiskasin nuo jalkaani. Nyt oon erittäin tyytyväinen siihen, että pidin ne. Vähän oli silmällä totuttelemista, kun en ole aiemmin tuon mallisia saappaita pitänyt.

Ja koska terveys ennenkaikkea, niin käytiin täyttämässä kurnivat masut pizzalla ennen keilahallille lähtöä. Valittelinko mä jotain morkkista edellisessä postauksessa? :D

Toisaalta, tällaset ruokavalinnat ei ihmetytä mua yhtään, jos päivän ainoa ruokasaldo on aamulla kuuden ja seitsemän välillä kahvin kanssa nautittu leipä.

Kuten aiemmin kerroin, niin meillä oli tänään illalla pienet kuvaussessiot Lahden Keilahallilla mainoksia varten. Kun pomo antoi tehtäväksi etsiä muutaman nätin parikymppisen tytön ja jonkun komistuksen heidän seuraansa, niin lähestyin samalla seudulla asuvaa lapsuudenystävää asian tiimoilta.

Alkuunhan me jouduttiin odottelemaan, että saadaan halli tyhjäksi, jonka jälkeen iskettiin hohtovalot päälle ja homma käyntiin. Saatiin kuin saatiinkin malleiksi kaksi kaunista tyttöä ja yksi komistus, joista räpsittiin tuhat kuvaa toivoen, että sieltä löytyy erääseen tiettyyn mainokseen soveltuva kuva. Täytyy se vaan myöntää, että tollaset kuvaustilanteet on tosi hankalia, kun ihmisiä on vain muutama ja sitten pitäisi tyhjästä saada jotain fiilistä niihin kuviin. Mitä nyt nopeasti selailtiin kuvia läpi, niin sieltä löytyi muutama oikein onnistunut yksilö. Kohta mallit saavatkin ihailla itseään taksin kyljestä..

Vähän reilu tunti meillä meni aikaa kuvien ottamiseen, ja yhtään pidempään ei kyllä olisi jaksanutkaan. Taisin alottaa tän postauksen jotakuinkin vihjailemalla väsymyksestä ja siltikin mä edelleen, näin tuntia jälkeenpäin istun tämä läppäri sylissä sohvalla kirjottamassa.

Nyt mä aion keittää teetä (ehkä, jollen nukahda pystyyn ennen sitä) ja sitten painaa pään tyynyyn. Takana on pitkä, mutta erittäin mukava päivä. Näitä lisää.. :)