Thymus vulgaris

aka timjami. Mun uusi lemppari, ainakin mitä perunoiden maustamiseen tulee. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun valmistin perunaviipaleita varten öljyn, jossa oli timjamia, rosmariinia, valkosipulia, pippuria ja suolaa.

Kerran mä pitkään mietin kaupassa (kerran, joopajoo), että mitähän sitä tekis ruoaksi. Ei tehnyt mieli mitään valmista. Ei edes sen vertaa, että olisi napannut pussillisen lohkoperunoita pakastealtaasta. Kiikutin kotiin mukanani säkillisen perunoita. 

Mä muistan äidin tekemien ruokien mausta vahvasti timjamin ja rosmariinin. Ne on sellaisia mausteita, joita ei itse tule kovin usein käytettyä ruoanlaitossa, ehkäpä jopa hävettävän vähän. Tein muutamasta ruokalusikallisesta öljyä, kahdesta valkosipulin kynnestä, ripauksesta suolaa, pippuria, timjamia sekä rosmariinia mausteseoksen, jonka levitin perunaviipaleiden päälle ennen uuniin laittamista. 

Yhtään en tiedä kuinka kauan niitä siellä pidin, mutta ainakin alle puolessa välissä paistoaikaa kodin täytti ihana tuoksu. Mietin siinä samalla, että miksi itsekin on tullut käytettyä niin paljon pakasteperunoita, vaikka tuoreesta itse tekeminen on parempaa, halvempaa ja rentouttavampaa. Kuinka iso vaiva todellisuudessa on pestä perunat huolellisesti ja pilkkoa ne kuorineen, jonka jälkeen voi toistaa ne samat toiminnot kuin niiden pakasteperunoidenkin kanssa - eli pellille levittäminen ja uunin vahtiminen? Toki niissä on myös eronsa, onhan peruna sentään perunaa ja se toinen taas jotain, joka yrittää kaukaisesti muistuttaa sellaista. Valmistuotteissa on muuttunut lähes kaikki, aina sieltä ulkonäöstä ja koostumuksesta makuun saakka. No, joskus ei vaan jaksa sitä pienintäkään vaivaa ja haluaa mennä helpoimman kautta - been there done that. 

Meidän päivällisellä peruna sai luvan vetää pääosan. Sen kaikista tärkeimmän roolin. Hyvänä kakkosena tuli yksinkertainen paistettu jauheliha maustettuna suolalla ja pippurilla sekä paistetut paprika- ja sipulisuikaleet, jotka maustettiin paiston yhteydessä lorauksella soijaa. Istuin työpäivän päätteeksi tuohon keittiön saarekkeen ääreen syömään ja mietin vaan (ehkä vähän ääneenkin), että miten joku näin yksinkertainen voi maistua oikeasti näin hyvältä! Aina ei tarvi kikkailla niiden mitä hienoimpien esillepanojen ja väkerrysten kanssa, kun voi tehdä helppoa ja hyvää. Eikä edes hävetä laittaa blogiin kuvia näin helposta ruokaohjeesta. Ei sitten yhtään. 

Mä oon täällä ihan vesi kielellä, kun katon näitä kuvia. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä vähän aliarvostettuja (ainakin meidän nuorten keskuudessa) mausteita seuraavalla kerralla ruoanlaiton yhteydessä. 

Tää ilta jatkuu glögistä ja kynttilöistä nauttien, kunnes simahdetaan molemmat sohvalle. Tai toivottavasti sänkyyn ja vieläpä niin, että ne kynttilät on ehditty sammuttaa. Tavallaan ihan hyvä, että ostin jotain ihan halppiksia lämpökynttilöitä, koska ne ei todellakaan pala kauaa, jolloin se yksin palamisen riski pienenee huomattavasti ja näinollen paloturvallisuus on vähän enemmän kohdillaan. Vaikka meillä onkin hieno kärpänen katossa varoittamassa vaarallisista savuista, niin ei sitä turhaan viitsisi huudattaa. 

Pelkkä ajatuskin alkavasta viikonlopusta saa hymyn huulille. Huomenna pitkään sängyssä möyrimistä - tosin yksin, koska E lähtee aikaisin aamulla keilaamaan toiselle paikkakunnalle. Myöhäinen aamiainen kaikessa rauhassa, ehkäpä säästä riippuen myös kävelylenkki keilahallille kurkkimaan miesten SM-liigan pelejä, jotka tällä kierroksella pelataan Lahdessa. Ennenkaikkea mä odotan lepäämistä ja nukkumista, joiden toivon auttavan edes jotenkin tähän kokoaikaiseen väsymykseen. Inhottaa kun tietää, ettei ole väsynyt fyysisesti vaan henkisesti. Ja vaikka kroppa menisi ja tekisi, niin pää ei pysy perässä. Eikö teillä kenelläkään ole älytön väsymys päällä tähän aikaan vuodesta? Mä ainakin voisin ihan samantien lähteä jonnekin valoterapiaan auringon alle.. ;)

Ja tuli vaan mieleen, että tuleeko kenelläkään teistä ähky olo glögistä?! Vai oonko mä vaan outo...

Friday

Kamala aamu. Liian pitkään torkuttamista ja arkuutta nielussa. Mä en halua flunssaa, en.

Täällä on ollut vähän hiljaisempaa, koska ei ole ollut mistä kirjoittaa. Ja kuten kaikki blogia tai päiväkirjaa pitävät tietävät, niin tyhjästä on vaikea keksiä kerrottavaa.

Eilen mulla oli perjantaifiilis. Ehdin jo hetken toivoa, että huomenna saa nukkua pidempään, kunnes tajusin, että eletään vasta torstaita. Onneksi eilinen päivä sujui aika kivuttomasti ja mulla oli iltakin vapaata. Kotiin päästyä tein vähän ruokaa ja kävin E:n kainaloon sohvalle pötköttämään, kun hän teki kuvankäsittelyjä eräille hautajaiskuville. Muutaman tunnin päästä heräsin siitä samaisesta lämpimästä kainalosta ja arvasin, että tässähän saatetaan tulla kipeiksi.

Sain revittyä ruhoni ylös sohvalta ja lähdin kolistelemaan keittiön kaappeja. E kyseli tasaisin väliajoin, että mitä mä oikeen teen. Hymyilin vaan - en vastannut. Hetken päästä koko koti tuoksui...

 

 

..Amerikkalaisilta pannukakuilta. Niin, täähän oli just sellasta kevyttä ja vähähiilihydraattista iltapalaa? No ei, mutta sitäkin parempaa.

 

Nämä mä taioin ihan vaan aineista, joita nyt sattui kaapissa olemaan. Ohjeeseen olisi kuulunut myös piimää, mutta sellaista ei meidän jääkaapista löytynyt (eikä tule löytymäänkään), joten jouduin vähän soveltamaan.

 

Näihin gluteenittomiin pannukakkuihin tarvitset

• 3 kananmunaa
• 2-3rkl fariini- tai tummaa sokeria
• 5dl Finaxin gluteenitonta jauhoseosta
• 3tl leivinjauhetta
• 1tl vaniljasokeria
• 1/2tl suolaa
• 3-4dl maitoa
• 50g voisulaa

Alkuperäinen ohje on tässä, mutta itse korvasin tuon puuttuvan piimän tai kermaviilin vähän suuremmalla määrällä maitoa. Sitä kannattaa taikinaan lisätä kuitenkin varoen, koska liian suuri määrä nestettä tekee kuohkeista pannukakuista lässähtäneitä lettuja. Vaikka tuskin niidenkään maussa moitittavaa olisi.

 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan taikina aloitetaan vatkaamalla kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaikki kuivat aineet sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen kuivia aineita ja nesteitä aletaan sekoittaa vaahtoon tasaisesti. Eli älkää kaatako kaikkia maitoja ja kuivia aineita kerralla, jotta koostumus pysyy paksuna ja tasaisena.

 

Mulla ei itselläni ollut näille paistomuottia eikä myöskään lettupannua, mutta ilmeisesti noista maailman mahtavimmista Finaxin jauhoista johtuen koostumus oli niin älyttömän kuohkea, että oikealla annostelulla pannulle sai suurinpiirtein samankokoisia pannukakkuja ilman mitään muotteja.

 

Mä oon ajatellut alkaa käyttää kaikessa leivonnassa noita Finaxin jauhoja. Onhan ne vähän tyyriimpiä kuin normaalit, mutta niissä ei oo sokeria (toisin kuin monissa muissa gluteenittomissa jauhoseoksissa) ja leipoi niistä mitä tahansa, suolaista tai makeaa, niin koostumus on ihanan kuohkea. Voin vaan kuvitella miten ihania mokkapalojakin tolla jauhoseoksella syntyisi. Synttärini lähenevät ja kun sinnekin on tarkoitus loihtia tarjoiltavat ihan itse, niin aion ne tehdä gluteenittomista jauhoista. Makueroa ei huomaa, ei ainakaan negatiivista sellaista. Mun mielestä itseasiassa nää gluteenittomat leipomukset ovat olleet sekä maultaan, että koostumukseltaan parempia kuin normaaleilla vaaleilla jauhoilla tehtynä.

 

Oli nuo vaan ihan taivaallisen hyviä! Vaahterasiirappia meillä ei kaapissa ollut, mutta korvasin sen pienellä määrällä vaaleaa siirappia. Suosittelen, etenkin tällä nimenomaisella gluteenittomalla versiolla! Kaveriksi vaahterasiirappia ja tuoreita marjoja. Mmh.

 

Mä viettelen parhaillaan lounastaukoa, joka vetelee viimeisiään. Vapaa ilta on täytetty isoilla siivoussuunnitelmilla ja ruoanlaitolla. Mun isä tulee tänään tekemään keittiön viimeiset sähkötyöt (mitkä on vähän venähtänyt..) niin saadaan vihdoin kahvinkeittimet sun muut omille paikoilleen.

 

Illaksi ajattelin loihtia kasvissosekeiton, johon tulee tietenkin vähän koskenlaskijaa.. ;) Sitä kelpaa mutustella siistissä kodissa kynttilän valossa.

 

Huomenna suunnitelmissa on sarjamyllyottelu keilailun merkeissä, joka alkaa jo aamupäivällä. Siitä jään suoraan tekemään lyhyen työvuoron. Ja tulinpa ottaneeksi sunnuntaillekin töitä, vaikka ei pitänyt. Noh, kerrankos sitä käärii lyhyestä vuorosta kokonaisen päivän palkan.

 

Toivottavasti pääsisin esimerkiksi sunnuntaina (tai hyvällä tuurilla jopa huomenna) tekemään vähän parempaa postausta, jossa on edes jokin järki ja ehkä hiukan rikkaammin noita kuvia.

 

Koittakaa tekin pitää itsenne lämpiminä ja levätä, ettei syysflunssa pääse iskemään.

 

Palaillaan ♥

 

 



Ensilumi ja Fit Me

Moikku!

Siellä sataa lunta - ajattelin vaan kertoa, ellei joku ole jo erinäisistä sosiaalisista medioista sitä huomannut. ;)

 

Mun aamu alkoi tänään ihan mukavasti, kun oli ihan hyvät yöunet takana ja E lähti jo ennen kuutta töihin, joten nousin itsekin heti ylös, vaikka töihin suuntasin vasta kahdeksan aikaan. Mä edelleenkin olen aika huono aamuihminen, ja enemmän houkuttaa yleensä lämmin peitto kuin kunnon aamupala. Pyöräytin kuitenkin aamupuuron ja kupin teetä itselleni, ja istuin ihan rauhassa hetkeksi alas heräilemään. 

Kävin eilen iltapäivällä nopeasti Triossa Kicksin liikkeessä tutustumassa Maybellinen Fit Me -sarjan tuotteisiin. Mulla alkoi CC-voide vetelemään viimeisiään ja kaikenlisäksi rusketuksen häivyttyä se on alkanut näyttää turhan tummalta iholleni. Sävyksi meikkivoiteessa valikoitui 120, joka ensimmäisen kokeilun jälkeen oli ihan nappivalinta. Ja siihen kylkeen tietenkin puuteri myöskin sävyssä 120. Harkintaan jäi vielä poskipunan ja peiteaineen hankinta. Jostain syystä mä oon ollut tosi varovainen käyttämään poskipunaa, ehkä johtuen siitä, että kadulla tulee vastaan mitä mielenkiintoisempia punattuja poskipäitä - tai vaihtoehtoisesti koko poskia. 

 

Ostin samalla Kicksin oman meikkivoidesiveltimen, jollaista en ole itseasiassa koskaan kokeillutkaan. Oon tykännyt levittää voiteen sormin, mutta oon kuullut melko paljon hyvää siveltimellä levittämisestä, että oli pakko ottaa kokeiluun. Alussa tuntui kyllä, että mun makuun siveltimellä laitettuna meikkivoidetta jäi liikaa iholle, mutta maltillisen levittämisen jälkeen tulos oli ihan hyvä ja puuteri viimeisteli ihon kauniin mattapintaiseksi. Kuvasta ehkä huomaakin, että mun ripsienpidennykset on jäähyllä. Ne rupes kääntyilemään ympäri, tippuilu ja sojotti ihan mihin sattui, joten hennosti niitä nypläillen suurin osa tippui ihan irtonaisina pois ja nyt mennään hetki omilla ripsillä. Päädyin noiden pidennysten suhteen sellaiseen ratkaisuun, että vaihdan niiden laitatuspaikkaa. Mulla on kuun lopussa varattu aika Salon RF:ään, josta toivoisin saavani ripset, jotka pysyvät pidempään kuin viikon tai kaksi ja mahdollisesti milli enemmän pituutta. En ollut täysin tyytyväinen pidemmällä juoksulla niihin entisiin ripsiin, joten miksi maksaa melko isoja kuluja niiden ylläpitämisestä, jollei ole tyytyväinen?

Ja vähän instagram-kuvaa, joka hämmensi mua itseänikin. Ei sitä aina huomaa, mutta jostain kuvakulmista näkee yllättävänkin hyvin miten paljon kasvonpiirteet ovat muuttuneet painon putoamisen myötä. Tässäkin kuvassa näytän ihan erilaiselta Pihlalta kuin ennen. Tykätään tästä. :)

Kaiken hyvän lisäksi mä kävin toissapäivänä lataamassa salikortin pitkästä aikaa ja vedin hyvän pienen aerobisen sekä kevyen jalkatreenin. Tänään olis tarkoitus suoraan töistä suunnata taas hikoilemaan, niin voi sitten hyvillä mielin rentoutua illalla ja nukkua pitkään aamulla. Vaan saapa nähdä, että malttaako pysyä pois maastosta/juoksumatolta lauantaiaamuna, kun menen vasta päivemmällä toiselle työpaikalle tekemään jälleen lyhyen vuoron.

Sweat is fat crying?

 Tulipa niin vallan hyvä olo kun laittoi itsensä liikkeelle pitkästä aikaa. Hiki tuli pintaan ja vielä tänäänkin tuntee lihaksissa tehneensä. Nyt vaan koitan parhaani mukaan pitää järjen päässä salilla käymisen kanssa, enkä todellakaan aio polttaa itseäni loppuun. Kantapään kautta oppiminen on nähtävästi se kaikista tehokkain tapa.

Fiilis treenin jälkeen oli jotakuinkin tällainen!

Ja loppuun pakollinen ensilumi-kuva 10/2013!

Ja ei, ei mua oikeastaan kiinnosta miten tyhmältä näytän pipo syvällä päässä ja hiuksettoman näköisenä, jos turvaan asuvalinnallani edes osittain sen, että pysyisin mahdollisimman terveenä. Miten vanhemmaksi varttuu, niin sitä enemmän alkaa arvostaa sellaisia käytännön asioita. Esimerkiksi ala- ja yläasteella ollessani mä kuljin kesät talvet farkuissa, oli sitten kuuma tai kylmä. Muistan varsin hyvin sen tunteen, kun parinkymmenen asteen pakkasessa tarpoi kotiin ja sai vihdoin ne tiukat farkut pois jalasta. Koivet täynnä punaisia läikkiä ja tuntokin alkoi pikkuhiljaa palata. Olikohan tosiaan noin tärkeätä käyttää just niitä farkkuja vaikka paleli kuin pieni orava pakkasella? Onneksi tuo arvomaailma on tähän päivään mennessä vähän jo muuttunut noista ajoista. 

Mun synttärit senkun lähenee ja vaikka mitään erikoista ei ole tiedossa, niin ootan niitä silti ihan tajuttomasti. Kai siinä on vaan sitä pyöreiden taikaa ja "virallisesti" teinivuosien jättämistä taakse.

Mukavaa viikonloppua kaikille, vaikka melko varmasti vielä huomenna blogin puolelle palaankin. Muistakaa lämmin pukeutuminen ja lepo, niin mäkin aion tehdä! :)