The whole point of the week is the weekend

Ehkä paras viikonloppu pitkään aikaan! Mitään ei saatu aikaiseksi ja aamut nukuttiin pitkään, mutta kuinka hienoa, että saatiin kasvatettua marraskuun auringonpaistesaldoa ainakin muutamalla tunnilla!

Lauantaina mä suorastaan pomppasin sängystä ylös kun kello löi seitsemän. Ensimmäinen asia jonka huomasin oli se, että ulkona oli huomattavasti kirkkaampaa kuin aiemmin viikolla samaan aikaan. Toinen asia oli se, että kello oikeasti oli vasta seitsemän - eiku pää takas tyynyyn ja lisää unta. Meni korkeintaan kymmenen minuuttia, kunnes E:n herätyskello alkoi soida. Torkutus, toinen, kolmas... Vihdoin se jossain vaiheessa nousi ylös. Yhdeksän jälkeen se kävi sanomassa heipat ja lähti Tampereelle keilaamaan, joten mäkin nousin samoihin aikoihin ylös ja aloin tehdä aamupalaa.

Join rauhassa aamukahvin ja kävin suihkussa, jonka jälkeen aattelin, että pakko lähteä johonkin. Ei yhtään huvittanut nysvätä yksin kotona, etenkään kun ulkona oli niin kirkas ja raikas sää. Niinpä mä heitin vaatteet niskaan ja otin suunnaksi keilahallin ja miesten SM-liigan pelit.

Päälle perusvarmaa mustaa ja rentoa, hiuksia tykkään pitää auki, koska oon niin tyytyväinen niiden väriin! Liian usein tulee työaamuina heitettyä hiukset ponnarille, joten silloin kun ehdin niitä suoristella, niin pidän ne auki enemmän kuin mielelläni.

Mä ehkä tein pienen virheen, kun lähdin niin aikaisin sinne keilahallille. Ensinnäkin, pelaajilla alkoi lounasbreikki just kun pääsin hallin ovista sisään. Odottelin siinä sitten 45min ennenkuin sitä varsinaista keilailua pääsi edes katsomaan, mutta onneks pelaajien joukossa oli niin paljon tuttuja joiden kanssa tuli vaihdeltua kuulumisia, että aika ei käynyt älyttömän pitkäksi.

Onneksi sain jossain vaiheessa äipän seuraksi hallille ja juteltiin siinä keilailua katsellessa niitä näitä ja odoteltiin, että E tulisi takaisin Tampereelta. Sovittiin, että odottelen sitä hallilla ja lähdetään siitä yhdessä kaupan kautta kotiin. Pelit kesti yli kuuteen asti lauantaina, joten yhteensä siellä tuli istuttua kevyet neljä tuntia ja kiukku oli mitä suurimmillaan, kun illalla kurniva masu muistutti olemassaolostaan.

Otettiin kaupasta mukaan omena-kaurapaistokseen tarvittavat raaka-aineet. Siitä on kehittynyt vähän sellainen mun ja E:n bravuuri. Silloin talvella kun ruvettiin uudestaan tapailemaan, niin me tehtiin sitä aika usein yhdessä. Niinpä siitä on aika lämpimät muistot, kun sen syömiseen yhdistää ne perhoset jotka kutitteli vatsassa, vaikka tunnettiin toisemme jo läpikotaisin silloin.

Meillä on aina työnjakokin selvillä tästä - mä kuorin ja pilkon omenat ja silläaikaa E tekee kauraseoksen. Mä en edes osais tehdä siitä yhtä hyvää kuin se, vaikka sen valmistaminen on niinkin yksinkertaista, että ainekset sekoitetaan kattilassa keskenään.

Illalla käperryttiin kynttilöiden ja muiden tunnelmanluojien valossa sohvan nurkkaan katsomaan Trainspottingia, joka tuli eilen yhdeksältä subilta. Se oli kaikenkaikkiaan aika karua katseltavaa eikä sitä osaa ajatella, että tollasta niiden huumeisiin addiktoituneiden elämä saattaa olla. Kaikista kamalinta oli se, kun se vauva oli kuolleena siellä pinnasängyssä ja siinä kohtaa joutui itsekin kelaamaan, että voiko sellasta ihan oikeasti tapahtua. Siis sellaista, että on huumeista niin sekaisin ettei tajua lapsensa kuolleen. Ainakin oli kiinnostava leffa, koska mäkin uppouduin siihen aika täysillä. Mulla on leffojen suhteen vähän sama juttu kuin kirjoissa; jos mulla ei oo tarpeeksi mielenkiintoa aihetta kohtaan, niin teen kaikkea muuta siinä samalla tai sitten jätän sen kokonaan kesken. Tän leffan jaksoin loppuun asti - nukahtamatta!

(Tässä välissä ehdin jo saada melkein sydärin, kun jossain määrin applen tietokoneisiin tottumattomana käytin hiiressä sitä sormiyhdistelmää, joka siirtää mut edelliselle sivulle. Onneksi oli ehtinyt viimeisimmätkin kirjoitukset tallentua luonnoksiin... :D)

Leffan jälkeen piiiiiitkät yöunet ja sunnuntaina aamuaurinkoon herääminen! Annoin E:n nukkua rauhassa pidempään ja kävin tekemässä meille vähän aamupalaa ja keittämässä kahvit. Oli niin ihanaa, kun avas keittiön sälekaihtimet ja aurinko paistoi ikkunasta sisään! En edes muista koska olisin viimeksi nähny auringon ja sinisen taivaan, eli taatusti aivan liian kauan aikaa sitten.

Näiden jälkeen oli hyvä lähteä kävelemään keilahallille päin katsomaan, että miten ne liigapelit jatkui. Lisäksi E kävi taas keilaamassa, joten meillä meni siellä pitkään. Pakkanenkin oli silläaikaa ehtinyt kiristyä tai siltä se ainakin tuntui kun paleli kotiin kävellessään, vaikka päällä oli omistamistani takeista kaikista paksuin polviin asti ulottuva toppatakki. Millä ihmeellä mun mukamas pitäis selvitä niistä parinkymmenen asteen pakkasista, jotka on vielä edessä? Täytyy mitä luultavimmin oikeasti ostaa se pilkkihaalari täksi talveksi.

Huomenna on mun vuoro keilata kilpaa ja pitäisi vähän virkistäytyä sen treenaamisenkin suhteen. Ehkä se jopa vähän saisi pirteämmän olon aikaiseksi, jos jaksaisi useamman kerran viikossa käydä keilaamassa töiden jälkeen. Ainoa asia, joka koittaa kovasti pilata mun sunnuntai-fiilistelyä on se, että huomenna on maanantai. Mä voisin varsin hyvin jatkaa täällä kotona touhuamista ja energian keräilemistä.

Kaksi viimeistä lausetta itseasiassa palauttaa mun mieleen ajatuksen, jota kävin läpi itsekseni kotiin kävellessämme. Kaikki lähti tässä pienessä päässä liikkeelle oikeastaan siitä, että näin ambulanssin. Se taas rakensi päässäni pienen aasinsillan siihen, että siskoni lähti taas opiskelemaan. Se ajatus taas johti siihen, että mikähän musta tulee isona?

Mä oon ylpeä ja onnellinen suorittamistani opinnoista ja siitä, miten nopeasti sain töitä. Oikeestaan mä oon kyllä aina ollut ahkera töiden suhteen, vaikka se ei pakollista olisi ollutkaan. Mä oon saanut vuoden työsuhteen jälkeen jo yhden ylennyksen ja tällä hetkellä mä todella pidän siitä mitä teen. Mä en vielä oo siinä paras, mutta ainakin mä kehityn ja opin lisää kokoajan. Mulle tärkeetä on aina ollut se, että mitä ikinä teenkään, niin haluan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Näinollen saattaisi ajatella, että olisin opiskellut jotain sosiaalialan opintoja tai mahdollisesti asiakaspalvelua, kuten kosmetologi, parturikampaaja tai merkonomi. Mutta ei, mä olen sähköasentaja, joka toimii kyseisen alan myyntipuolella asiakaspalvelutehtävissä.

Mä mietin, että pitäiskö mun opiskella jotain lisää. Pitäiskö mun jättää toi vakituinen työ, jonka oon kuukausien ilmaisella työvoimalla ja raatamisella työssäoppimisten aikana itselleni pedannut. Mähän olisin ihan hullu, vai olisinko? Siitä huolimatta, että sanoin olevani tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni, en siltikään voi väittää olevani täysin varma siitä, että onko tää sitä mitä haluan tehdä loppuelämäni.

Mä otan kamalat paineet siitä, että oon aina halunnut perustaa perheen nuorena. Mitäs jos mä lähden opiskelemaan ja haluankin lapsia seuraavan viiden vuoden sisään? Mitä jos en saakaan opiskelujen jälkeen heti töitä? Mitä jos taloudellinen tilanne ei yksinkertaisesti ole sellainen, että voitaisiin taata vakaa ja hyvä pohja sille elämälle ja lapselle? Mitä jos alan katua työni jättämistä? Mitä jos huomaankin kesken opiskelujen, ettei ala tunnukaan omalta? Miten mukamas pystyisin luopumaan omista tuloista ja vapaaehtoisesti pärjäämään asumistuella ja opintorahalla, jotka eivät jätä pennin hyrrää käteen?

Isoja ajatuksia pienessä päässä, mutta fakta on se, että mä olen vasta kaksikymmentä. Mulla on helposti 5-10vuotta aikaa tehdä niitä päätöksiä jos siltä tuntuu. Ja mun sisko on elävä todiste siitä, että voi aloittaa itsensä yleissivistämisestä, pyöritellä peukaloita mullassa ja sen jälkeen auttaa muita ihmisiä työkseen. Ainiin, ja siinä välissä naimisiin, muutama lapsi, muutama muutto, omakotitalon rakentaminen ja työt. Ja kyllä, mä itsekin ihmettelen, että sain kirjoittaa tuon sanan "elävä" siskoni perään.

Sen kaiken raatamisen jälkeen lopussa seisoo kiitos, kun on oma kaunis koti, ihana aviomies ja maailman rakkaimmat lapset. Pienenä lisänä kaikkien meidän läheisten hyväntahtoinen kateus ja ylpeys siitä kaikesta saavutetusta.

Sellainen mäkin haluan olla; tytär, sisko, äiti, vaimo - roolimalli jollekin toiselle ♥

Kesälomapäiviä ja hovimuusikko Ilkkaa

Niin se vaan tämäkin päivä vetelee viimeisiään. Mä oon tämän ja huomisen päivän "kesälomalla", koska meidän palkanlaskija ilmoitti eilen, että mulla on jäänyt jostain syystä kaksi lomapäivää pitämättä kesällä. No, mähän otin tän tiedon luonnollisesti avosylin vastaan ja ilmoitinkin, että voin pitää ne pois vaikka samantien. Niinpä mun aamu alkoi hyvien yöunien jälkeen sängyssä nautitulla aamupalalla ja seuraamieni blogien uusimpien postausten lukemisella.

Tällasia aamuja pitäis olla useammin. Siis näitä, jolloin voi vaan pyöriä peittojen ja tyynyjen seassa ilman kiirettä mihinkään. Juoda kupillisen kuumaa kahvia, santsata ja antaa sen toisen kupillisen jäähtyä siihen yöpöydälle silläaikaa kun lakkaa kynsiä.

Enkä mä edes itseasiassa tykännyt noista lakkauksista, ja olisinkin vaihtanut ne jollen vihaisi yli kaiken glitter-lakkojen poistattamista. Idea näihin punasiin kynsiin tuli lähinnä siitä, että mun piti punata huulet samalla sävyllä, kunnes sitä kokeiltuani tajusin näyttäväni hölmöltä. Että se siitäkin sitten.

Kun mä olin sen kolme tuntia pyörinyt lakanoissa ja leikkinyt kynsilakoilla, niin tajusin, että olis ehkä aika lähteä suihkuun. Mulla oli vajaa kolme tuntia aikaa keksiä vaatteet illan tapahtumaan, käydä suihkussa, meikata, laittaa hiukset ja yrittää selvitä vielä paikanpäälle. Olin tyytyväinen siihen, että aloitin laittautumisen kerrankin ajoissa. Ei turhaa kiirettä, joten lopputuloskin on yleensä paljon parempi.

Ja joo, mä jopa otin itsestäni kuvat suihkun ja pohjameikin jälkeen. Ripset antaa kummasti lisää boostia silmiin! Mun silmät on ilman ripsiä ihan olemattomat ja kaljut, joten tuskinpa näistä tulen hetkeen luopumaan.

Olin jo aiemmin päättänyt, että panostan vähän enemmän ja käytän oikein aikaakin kiharoiden tekemiseen ja vähän meikkiinkin. Mä harvemmin käytän ollenkaan luomiväriä, mutta tänään rupesin hurjaksi ja korostin silmiä niidenkin avulla. Yleensä silloin, kun olis tärkeetä saada hiukset laitettua nätisti ja meikinkin onnistuminen olisi pelkkää plussaa, niin voi olla ihan varma, että kaikki menee päin.. Tänään oli kuitenkin erilainen päivä ja sanoin E:llekin kotiin tullessani, etten oo varmaan ikinä saanut laitettua hiuksia näin kivasti. Tosin kuvissa ne ei mun mielestä pääse läheskään niin hyvin oikeuksiinsa (seliseli..). Jakauksenkin laitoin tällä kertaa aiempaa sivummalle ja tykkäsinkin siitä paljon enemmän kuin keskijakauksesta. Enkä voi olla hehkuttamatta myöskään sitä miten tyytyväinen oon mun hiusten väriin nyt! Vielä vähän aikaa sitten mulla oli musta tyvi ja liukuvärjätty latva.

Asialliset vaatteet päälle ja menoks!

Mulla tuli muutama päivä sitten puoli vuotta täyteen siitä, kun lopetin juomisen. Oon tainnut ehkä kaksi mietoa nauttia sinä aikana, mutta mitään liiallista käyttöä ei ole tullut harrastettua. Niinpä ajattelin tänäänkin jättää väliin, ja kuvaan joutui lainaamaan työkaverin alkumaljaa. Mä join koko tilaisuuden ajan vichyä ja vettä, mutta hyvin se janon piti loitolla (veikkaisin, että paremmin kuin se alkoholipitoinen neste - eikä ole edes pää kipeä aamulla!).

Alussa oli vähän tapas-tyylistä popsittavaa, juomaa ja puheensorinaa, esittelyitä ja puheita, kunnes päästiin asiaan! Meille oli hankittu semihyvää livemusiikkia a'la hovimuusikko Ilkka (se Suomipopilta tuttu), joka vetikin hyvän ja hauskan keikan. Meidän yrityksellekin oli tehty ihan oma biisi ja vaikka siitä videomateriaali löytyykin, niin pidettäköön se salassa.. ;)

Ensimmäisessä kuvassa esiintyy mentalisti & taikuri Pete Poskiparta, joka vastasi juonnoista ja taikatempuista. Mut valittiin yleisön joukosta sellaiseen ajatustenlukuun, jossa oli lisäkseni kaksi muuta ihmistä. Pete pyysi mua miettimään jotain mulle tärkeää henkilöä. Luonnollisesti ensimmäisenä mieleen tuli oma äiti. Sain pienen lapun ja pienen ruskean kirjekuoren. Lappuun piti kirjoittaa ajattelemansa henkilön nimi, sujauttaa lappu kirjekuoreen ja liimata se kiinni. Tämän jälkeen pete katsoi mua suoraan silmiin liitutaulu kädessä ja kirjoitti siihen mun äidin nimen. Mä oon vieläkin ihan hämmilläni siitä, että miten se sen teki. Tuskinpa kannattaa tässä pienessä päässä liiaksi yrittää selvittää tuota temppua - veikkaisin, että siinä vierähtäisi tovi.

Ja miten nuo radiopersoonat aina vaan yllättää pienellä koollaan? Mä en olisi ikinä osannut kuvitella, että meidän hovimuusikko Ilkka on tuollaista taskukokoa! Mutta jäbä veti mielettömät setit ja hauskuutti ihmisiä mitä mielenkiintoisemmilla lyriikoilla. Kaikenkaikkiaan onnistunut ja mukava ilta.

Nyt mä painun pehkuihin, koska E ja salkkarit odottelee jo sängyssä! :)

Kuvaushommia

Erittäin väsynyttä iltaa! Mulla on aika pitkä päivä takana, kun ensin on aamukuudelta herännyt, tehnyt täyden päivän töitä, käynyt ripsihuollossa ja muutaman tunnin löhöilyn jälkeen lähdettiin vielä kuvailemaan. Nyt kuitenkin tyytyväisenä kotisohvalla ja mulla onkin teille mukavasti kuvia laitettavana.

Lähdetään nyt vaikka liikkeelle eilisen asusta. Niinkuin mä oon jo joskus saattanutkin mainita, niin pukeutuminen on mulle sellanen perus arkinen asia. On niitä päiviä, kun vetää ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälle ja välillä jopa niitäkin, kun jaksaa vähän miettiä mikä sopisi minkäkin kanssa. Nämä molemmat nähtävät asukokonaisuudet on ikäväkyllä niitä, joiden kohdalla ei ole mietitty yhtään mitään. Mä oon niin älyttömän mukavuudenhaluinen, että vaikka joku vaate näyttäisi älyttömän hyvältä päällä, niin en suostu sitä päälläni pitämään jollei se tunnu rennolta ja mukavalta.

Useimmiten oon perustylsä mustaan pukeutuja, mutta kyllä mä tykkään, että asussa on edes jotain väriä tai yksityiskohtaa. Tämäkin kuva on otettu eilen aamulla töihin lähtiessä, joten ei ollut minkäänlaista tarvetta pynttäytyä oikein kunnolla. Hiukset mä kihartaisin vaikka joka päivä - jos vaan jaksaisin nähdä sen vaivan. Mulla kun kuitenkin löytyy näitä hiuksia yksi jos toinenkin, eikä ne ole edes mistään lyhyimmästä päästä, joten niiden kihartamiseen saa kulumaan helposti puolisen tuntia.

Tänään mä töistä tullessa koitin vähän miettiä, että mitkä olis hyvät vaatteet niiden kuvausten kannalta. Mustahan ei otettu yhtäkään kuvaa jossa näkyisi naama, joten keskityin enemmänkin siihen, että mitkä värit erottuisi edes vähän hämärissä olosuhteissa. Jos olisin lähtenyt mustissa vaatteissa, niin mua hädintuskin olisi koko kuvista edes nähnyt. Päädyinkin siis armeijan vihreisiin housuihin, valkoiseen neuleeseen, nahkatakkiin ja saappaisiin sekä muhkeaan burgundyn väriseen huiviin. Mulla on yleensäottaenkin tapana pitää pukeutumisessa värit hallinnassa, niin etten aivan täysin muistuttaisi sateenkaarta. Normaalisti yhdistän asuihin korkeintaan kolmea väriä, joiden toki täytyy sointua hyvin yhteen.

Noi saappaat mä bongasin Zalandosta, kun en mistään kaupoista löytänyt kivoja korkeavartisia saappaita joissa ei olisi korkoa. Itseasiassa mä jo kertaalleen päätin palauttaa noi, kunnes yhtenä aamuna meni hermot siihen, ettei ollut mitään kivoja kenkiä, joten kiskasin nuo jalkaani. Nyt oon erittäin tyytyväinen siihen, että pidin ne. Vähän oli silmällä totuttelemista, kun en ole aiemmin tuon mallisia saappaita pitänyt.

Ja koska terveys ennenkaikkea, niin käytiin täyttämässä kurnivat masut pizzalla ennen keilahallille lähtöä. Valittelinko mä jotain morkkista edellisessä postauksessa? :D

Toisaalta, tällaset ruokavalinnat ei ihmetytä mua yhtään, jos päivän ainoa ruokasaldo on aamulla kuuden ja seitsemän välillä kahvin kanssa nautittu leipä.

Kuten aiemmin kerroin, niin meillä oli tänään illalla pienet kuvaussessiot Lahden Keilahallilla mainoksia varten. Kun pomo antoi tehtäväksi etsiä muutaman nätin parikymppisen tytön ja jonkun komistuksen heidän seuraansa, niin lähestyin samalla seudulla asuvaa lapsuudenystävää asian tiimoilta.

Alkuunhan me jouduttiin odottelemaan, että saadaan halli tyhjäksi, jonka jälkeen iskettiin hohtovalot päälle ja homma käyntiin. Saatiin kuin saatiinkin malleiksi kaksi kaunista tyttöä ja yksi komistus, joista räpsittiin tuhat kuvaa toivoen, että sieltä löytyy erääseen tiettyyn mainokseen soveltuva kuva. Täytyy se vaan myöntää, että tollaset kuvaustilanteet on tosi hankalia, kun ihmisiä on vain muutama ja sitten pitäisi tyhjästä saada jotain fiilistä niihin kuviin. Mitä nyt nopeasti selailtiin kuvia läpi, niin sieltä löytyi muutama oikein onnistunut yksilö. Kohta mallit saavatkin ihailla itseään taksin kyljestä..

Vähän reilu tunti meillä meni aikaa kuvien ottamiseen, ja yhtään pidempään ei kyllä olisi jaksanutkaan. Taisin alottaa tän postauksen jotakuinkin vihjailemalla väsymyksestä ja siltikin mä edelleen, näin tuntia jälkeenpäin istun tämä läppäri sylissä sohvalla kirjottamassa.

Nyt mä aion keittää teetä (ehkä, jollen nukahda pystyyn ennen sitä) ja sitten painaa pään tyynyyn. Takana on pitkä, mutta erittäin mukava päivä. Näitä lisää.. :)

Ihana sunnuntai

Siitä asti, kun sain ihanan Siljan blogista lahjakortin Korumaa.fi sivustolle, niin odotin isänpäivää kuin kuuta nousevaa. Tässä postauksessa nähdyn avaimenperän sain tänään antaa isälleni ja tottakai antamisen iloa kasvatti entisestään se, että näin isäni reaktion kyseisestä lahjasta. Luulisin, että hiukan saattoi liikuttua ja kovasti myös tykätä.

Eilisen päivän jäljiltä väsy oli kova ja nukuttiinkin pitkälle päivään. Kaikessa rauhassa kuppi kahvia, koska tiesin vieraiden saapuvan vasta neljältä. Ennen heidän tuloaan pyörätettiin kuitenkin E:n kanssa uusi kinkku-paprikapiirakka ja laitettiin muut herkut valmiiksi pöytään. Vähän eilisen toistamista kuvien kannalta, mutta menkööt.

Iskä oli isona apuna meidän keittiöremontissa. Ilman häntä ei meidän keittiössä sähköjä olisi varmaan vieläkään. Iskäkin oli ihan ihmeissään siitä miten "iso" tämä asunto on nyt, kun kaikki remonttitarvikkeet ja rojut on siivottu pois nurkista. Ja tottahan se on - kun lattia pinta-alaa ei täytä pahvilaatikoihin pakattu keittiö ja kaikki sen irtaimisto sekä työkalut, niin kummasti tulee tilan tuntua.

Sain taas yhden ihanan orkidean lisää, nyt niitä on täällä meillä jo kolme - yksi makuuhuoneessa, toinen eteisen lipaston päällä ja kolmas olohuoneen TV-tasolla. On ne vaan niin kovin kauniita..

Mä vaan kovasti toivon, että saisin nämä pysymään hengissä edes pidempään kuin viikon. Mä oon sellanen viherpeukalo, että saan kaktuksenkin parissa päivässä hengiltä. Pitäiskö laittaa hankintalistalle silkkikukat, jos nämäkin kaikki onnistun kuolettamaan?

Päivän asustus oli varsin rento. Mustat farkut ja valkoinen neule. Hiuksetkin jollain unien jälkeisellä nutturalla. Tää neule oli ostettaessa tosi kiva ja älyttömän lämmin, mutta ensimmäisen pesukerran jälkeen se venyi ja vanui aika muodottomaksi ja hihatkin kutistuivat lyhyeksi, joten olenkin käärinyt ne ylös. Lieneekö materiaali- vai pesuosaamiskysymys? Veikkaan jälkimmäistä.

Tuli yhtäkkiä tätä postausta kirjottaessa kauheen syyllinen olo siitä, etten oo käynyt  aikoihin lenkillä. Ensin olin kipeenä ja sitten se on vaan jäänyt, tosin enpä mä vieläkään täysin terve ole. Eikä asiaa helpota yhtää se, että oon kuitenkin ihan hyvällä omallatunnolla vetänyt noita herkkuja naamaan. Vielä olis pieni pala juustokakkua ja kinkkupiirakkaa tuhottavana. Niin ja muutama muffinsi. Kerrankos sitä? Ja kohtahan on jo joulukuu, niin saa oikein luvan kanssa vetää suklaaöverit!

Tiistaina meillä on mielenkiintoinen ilta, kun mennään E:n kanssa järkkäämään toiselle duunipaikalle pienet mainoskuvaukset! Täytyykin muistaa ottaa omakin kamera mukaan reissuun, jotta tekin saatte pientä kuvamateriaalia siitä touhusta. Lisäksi voisin kuvitella luvassa olevan jotain vähän erilaisia asuja, kun luvassa on mm. firman asiakastapahtuma sekä legendaariset Poutasoundin pikkujoulut! Lisäksi viikkoon mahtuu vähän lisää E:n kuvaushommia sekä vapaita iltoja siistissä kodissa. On tää vaan niiiin hyvä fiilis, kun ympärillä on siistiä ja kaikki remontit valmiita, voi vaan olla ja nauttia (ja vähän yrittää samanaikaisesti ylläpitää sitä siisteyttä..).

Nyt taidan mennä keittämään teetä ja uppoudun sohvan pohjalle nauttimaan tästä loppuillasta.

Millaista isänpäivää siellä vietettiin? Niin ja mitäs mieltä siellä ollaan uudesta bannerista, onko parempi kuin edellinen? :)