Yhtä juhlaa

Huh, nyt se on ohi. Ja mä jo vannoin tänään, että seuraavan kerran järjestän juhlia aikaisintaan kolmekymppisiä juhliessa. Ja mieluiten pitopalvelun avulla.

Eilinen ilta meni äidin kanssa leipoessa ja kotia siivoillessa. Yöllä valvotti naapureiden tupaantulijaiset ja aamulla oli aikainen herätys keskeneräisiä leipomuksia varten. Iso mukillinen kahvia ja kaulin käteen. Pientä jännitystä piti yllä oudosti käyttäytyvä gluteeniton piirakkataikina ja juustokakun kiille (viimeisistä sille tarkoitetuista jäljellä olleista raaka-aineista valmistettu), joka päätti hyytymisen sijaan pysyä juoksevana. Onneksi hätiin tuli äiti, joka toi mukanaan lisää aineita ja saatiin kuin saatiinkin kaikki herkut pöytään.

Kaikesta kiukuttelusta ja kiireestä huolimatta oli aika palkitsevaa, kun sai luokseen viihtymään ne kaikista tärkeimmät ihmiset. Ja totuus tuli lasten suusta juustokakkua mussuttaessa: "tää on äiti hyvää".

Gluteenittomalla pohjalla tein tällaisen tomaatti-mozzarella piirakan, jossa oli mukana myös rucolaa. Muuten ihan toimiva setti, mutta kaipasi epäilemättä lisää hieman pippuria ja suolaa. Pohjaa tehdessä tuli koettua myös ensimmäinen lievä pettymys gluteenittomista jauhoista leipoessa. Taikina oli jääkaapista otettaessa kivikovaa. Kun sain sen mikrossa pehmenemään, niin totesin sen kaulitsemisen olevan täysi mahdottomuus. Jotenkuten sain sen runnottua vuoan pohjalle, mutta jo esipaiston jälkeen koostumus oli muuttunut todella hauraaksi. Tätä reseptiä täytyy vähän kehittää eteenpäin..

Myös muffinsit oli tehty gluteenittomiksi, joissa Finaxin jauhoseos toimi erittäinkin hyvin. Ihanan kuohkeita ja muhkeita muffineita. Osaan niistä tein päälle tuorejuustokreemin.

Koska juhlijoiden joukossa oli myös lapsia, niin tein (äiti teki, sillä välin kun mä kävin suihkussa ja huseerasin föönin kanssa hiusten kimpussa..) perus turvallisen kinkku-paprikapiiraan, joka meni älyttömän hyvin kaupaksi. Olihan se maukasta, just sellaista miltä kinkkupiiraan pitääkin maistua.

Kakkuna oli jo aiemmin työkavereillekin tekemäni lime-valkosuklaa juustokakku. Mua harmitti kovasti ettei tästä tullut yhtä nättiä kuin edeltäjästään, mutta se sai paljon kehuja. Mun sydäntä lämmitti kovasti kuulla rakkaalta isoveljeltä, että kyseinen kakku oli parasta jota hän koskaan oli syönyt.

Mä en todellakaan ajatellut, että kukaan mitään lahjoja toisi, koska mulle tärkeintä oli se, että sain viettää hyvän tekosyyn nojalla aikaa rakkaimpieni kanssa. Kuitenkin he olivat lahjoin muistaneet, jotka olivatkin toinen toistaan upeampia.

Tätä "jouluvaloa" me ihasteltiin E:n vanhempien luona, kun he olivat mökiltä paluu matkallaan bonganneet sen eräästä liikkeestä. Se muistuttaa ulkonäöltään kirsikkapuuta ja on äärimmäisen tunnelmallinen valo. E:n vanhemmat olivat meidän kehuista innostuneena soittaneet tähän melko kaukana sijaitsevaan liikkeeseen ja kysyneet, että onnistuisiko tällaisen toimittaminen postilla Lahteen. Oltiin molemmat ihan innoissaan, kun nähtiin tämä! Nyt se koristaa meidän olohuoneen ikkunalautaa. ♥

Lisäksi E:n isä oli jonain päivänä bongannut puheistani, että mun ylivoimainen lempparikukka on orkidea. Niinpä he toivat mukanaan sellaisen - vieläpä uskomattoman kauniin yksilön. ♥

Veljeltäni sain hassun ja aika leikkimielisen lahjan, eli tällaisen vaaleanpuna-valkoisen luurin, jonka saa aux-liitännällä laitettua iPhoneen kiinni. Siinä on oikein sellanen vanhanaikainen kiekura puhelinlanka - ihana! :D ♥

Siskoni muistivat minua ja meitä (meidän yhteistä kotia) tuomalla kaksi Iittalan Sarjaton mukia. E kysyikin heti, että saako hän tuon vaaleanpunaisen ;) Lisäksi sain foam rollerin, jota en ihan vielä ole ehtinyt testata, mutta odotan sitä kyllä innolla, kun olen kuullut siitä niin paljon hyvää. Ja tietenkin lasten tekemät ihanaakin ihanemmat kortit ♥

Äidiltäni saimme kärpäseksi kattoon Paola Suhosen suunnitteleman "Lento"-palovaroittimen. Eli ei enään tylsiä valkoisia mönttejä katossa, jee! ♥

Olo oli stressaantunut ja ärsyttävä ennenkuin vieraat saapuivat, joten turvauduin mustaan väriin. Lisäksi mä en kuollaksenikaan löytänyt kultaista ranneketjua, johon kuuluva kaulakoru mulla on, joten jätin sitten molemmat pois! :D

Kiitos osallistuneille tästä päivästä - teitte siitä täydellisen! ♥

Sattuikohan joku mahdollisesti huomaamaan, että nämä kuvat on näpsätty tuolla uudella Canonin EOS M kamerallani? Vielä on aika paljon opeteltavaa edessä, mutta kuvaaminen sujuu jo jotenkuten ja Lightroomin sekä Photoshopin käyttöön tutustutaan parhaillaan. Kyllä tämä tästä, ja itse ainakin pidän paljon enemmän näistä kunnon kameralla otetuista kuvista.

Mitäs te tykkäätte? Miltä näytti tarjoilut ja miellyttääkö teidänkin silmää enemmän nykyiset kuvat? :)

Maailman onnellisin tyttö

Kaikkihan tietää sen, jota materialismionnellisuudeksikin kutsutaan. Ja kun siihen lisää sen, että se jokin on saatu yhdeltä maailman rakkaimmista ihmisistä, niin sitä niinsanotusti pissii hunajaa.

Tää on vallan pikapostaus, koska aiotaan viettää rentoa iltaa yhdessä ja lähdetään kohta ajelemaan E:n vanhempien luo, mutta halusin jakaa teidän kanssa tän äärimmäisen suuren onnen ja ilon minkä tämä kyseinen asia mulle tuotti. E tietää tästä mun blogiharrastuksesta ja muisti mun puhuneen miten kivaa olis omistaa oma pieni kamera jolla saisin otettua blogiin laadukkaita kuvia. Sen pidemittä puheitta, tässä se tulee - Canon EOS M höystettynä EF-M 22mm 1:2 STM objektiivilla. Olen myyty.

Se on pieni, älykäs, taitava ja kaikinpuolin ihana! Mä oon niin innoissani tästä pelkästään jo tän bloginkin takia, että tekis mieli kuvata kokoajan ja kaikkea! 

E, kiitos - olet rakas ♥

Viimeinen päivä

Ei elämän, mutta teini-iän. Tästä ei itseasiassa ole kovinkaan kauaa, kun kuulin teini-iän määrityksen tulevan englannin kielestä. Toisaalta, onhan se ihan loogista, että teini-iän puhutaan alkavan 13 ikävuodesta ja jatkuvan aina siihen asti, kunnes se vaihtuu kahteenkymmeneen. Näiden 13-19 ikävuosien perässähän on "teen"-pääte englannin kielessä.

Mulle tää kahteenkymppiin siirtyminen tuntuu melko isolta asialta, ollakseen vain yksi ikävuosi enemmän. Sellanen hassu käännekohta elämässä, jossa miettii, että kuinka siivillä aika oikeastaan meneekään ja miten elämässä kannattaa käyttää kaikki mahdollinen energia nimenomaan niihin positiivisiin asioihin ja kokemuksiin. Mä muistan elävästi sen hetken, kun olin 17-vuotias "pikkutyttö". Siis kuvittelinhan sentään olevani jo silloin aikuinen. Nyt kun kolme vuotta jälkeenpäin katson taakseni, nään sen niin kovin heikon tytön, joka oli kaikesta niin haavoittuvainen, mutta omasi taidon peittää sen heikkouden kovalla ulkokuorella.

Se 17-vuotias tyttö on muuttunut (tai virallisesti muuttuu huomenna) nuoreksi naiseksi, joka tuntee itsensä. En edelleenkään katso läpi sormien jos tulen kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, mutta en reagoi siihen yhtä vahvasti kuin aiemmin. Mä olen oppinut, että sen opiskelujen ja iltatöiden paiskimisen jälkeen on ihan mukavaa viettää normaalia arkea. Olla vähän energisempi ja iloisempi kuin silloin. Ja mitä muhun ja E:hen tulee, niin väittäisin, että ei oltaisi tässä ellei välillä olisi etsitty itseämme sen puoli vuotta, erossa toisistamme.

Mä oon äärimmäisen tyytyväinen mun nykyiseen elämään. On mies, koti, vakituinen työ (kaksikin), harrastuksia ja onnea, läheiset, perhe ja suuresti iloa. Välillä on menty hurjasti perse edellä puuhun, mutta sieltäkin ojasta on noustu. On kestetty kaikenlaista, henkistä ja fyysistä. Opittu kantapään kautta ja joskus toistettukin virheitä. Mutta ne kaikki asiat on tehnyt musta just sen ihmisen mikä mä tänä päivänä olen. Nyt isosti katse eteenpäin, kunnes aika on kullannut ne ruosteisimmatkin muistot.

 

Pitkälle on tultu ensimmäisten kuvien ajoista. Toivottavasti mulla ja mun läheisillä on vielä monen monta tervettä vuotta yhdessä. ♥

Palailen illalla toisella kuvapläjäyksellä viimeaikojen meiningeistä ja luultavimmin sunnuntaina postailen synttäri ja isänpäivätunnelmia. Luvassa siis mahdollisesti herkullisia leipomuksia ja iloista meininkiä, jollei viimehetkellä jouduta turvautumaan Sinuhen tarjontaan palovaroittimien huutaessa. ;)