Keittiöstressiä

Elossa ollaan, ainakin vielä toistaiseksi. Mä oon ollut ihan älyttömän väsynyt koko tämän viikon, hädintuskin saan silmiä pysymään auki. Ottaen huomioon, että oon muutamista typeristä unista huolimatta nukkunut viimeyöt ihan hyvin, niin olo on aika kummallinen.

Keittiöremppa on edennyt siihen pisteeseen, että tänään seinille tulee enään hienotasote, jonka jälkeen päästään maalaamaan. Tai siis E pääsee, ei me - koska se ei anna mun sotkeutua siihen hommaan. Toisaalta ihan hyvä, koska E:n pikkutarkan luonteen tuntien siitä ei tulisi yhtään mitään.

Sen sijaan mä oon käyttänyt vapaa-aikani olemalla illatkin töissä ja miettimällä uuden keittiön valaistusratkaisuja. Palelen päästä varpaisiin ja toivon joka aamu, että olis jo lauantai. Ainiin, mutta mullahan on silloinkin töitä ja yks kämppä tyhjennettävänä. No, sunnuntain mä oon omistanut rentoutumiselle ja hierojalla käymiselle. :)

Mä oon miettinyt pääni puhki noi valaistusratkaisut enkä oo keksiny vielä mitään fiksua. Kuvassa ei siis todellakaan ole meidän oma koti eikä keittiö, vaan se on pieni inspiskuva. Mä henkilökohtaisesti pidän paljon enemmän epäsuorista valoista ja niiden säätömahdollisuuksista. Tottakai valaistuksen täytyy täyttää määrätty luumen-arvo, eli valovirran määrä, riippuen sen käyttökohteesta ja tarkoituksesta. Omassa tapauksessamme kuitenkin olisi niin, että pääasiassa valoteho saataisiin keittiön kattovalaisimesta ja nämä työtason valaisimet vain lisäisivät valoa ja tekisivät keittiöön vähän tunnelmaa.

Erilaisia LED-valonauhojahan on joka lähtöön tänäpäivänä. Vikatilanteiden tullen ne eivät kuitenkaan ole erityisen mukavat. Lisäksi valonauhoissa on muuntajat, jotka pitäisi saada sitten piilotettua johonkin kaappiin sisään. Normaalit työtason valaisimet eivät meillä tule kuuloonkaan. Mulle ne olisi kelvannut "väliaikaisesti" vallan mainiosti, mutta E:ltä tuli ehdotukselle jyrkkä ei. No okei - tavallaan mä ymmärrän. Onhan ne tosi vanhanaikaiset ja rumat, mutta kun keittiöön tulee ainoastaa yhteen kulmaan entisen työtason valaisimen johtimet sekä kytkimen johtimet, niin ei ole järin helppoa lähteä johdottamaan uusia kalusteita. Saattaahan siihen vaikuttaa hiukan sekin, että tuo talo on rakennettu vuonna -62 ja siellä on 2x 10A sulake+liesi. Eli toisinsanoen jos tiskikone on päällä, niin on turha luulla keittävänsä samanaikaisesti kahvia. Veikkaan, että täytynee ostaa muutama tukkupakkaus 10A sulakkeita eteiskaappiin säilöön...

 Nyt mä oon kuitenkin koittanut metsästää jotain suht huomaamattomia työtason valaisimia, niin että saataisiin samalla hoidettua myös se pistorasia-asia kuntoon. Luulen, että päädytään LED-valoon jokatapauksessa, mutta en ole niinkään varma siitä, että halutaanko pulittaa muutamasta metristä valonauhaa hirveä summa rahaa, vaikka ammattini puolesta ne toki vähän halvemmalla saisinkin.

Suurimmalle osalle ihmisistä toi äskeinen on varmaan ihan täyttä hepreaa, mutta mä kuljin aikaisemmin isäni jalanjälkiä ja opiskelin itseni ammattikoulussa sähköasentajaksi. Ei mikään varsin perinteinen ammatinvalinta naiselle, mutta päivääkään en ole sitä päätöstä katunut.

Ehkä me jotain keksitään - onhan tässä peräti viikko aikaa siihen, että keittiön pitäisi olla paikallaan ja siinä samalla pitäisi tietää myös ne valaisimet.

Ja taaaas tätä tyttöä viedään. Mä olen suorastaan rakastunut. Ei sillä, ettenkö mä olisi aina rakastanut omenaperheen tuotteita, mutta se, että ne teknologian jumalat ovat ymmärtäneet laittaa iPhone valikoimaan myös shampanjan värisen version on nerokasta, äärimmäisen nerokasta.

Mun vanha iPhone 4S koki kovan kohtalon jo melkein puolisen vuotta sitten, kun se tippui sohvalta alas. Lopputuloksena oli (ah niin ihana) täysin pirstaleina oleva näyttö. Mähän oonkin varmaan ainoa iPhone ihminen jolle näin on käynyt, yeah, right...

Kuitenkin, jo pidemmän aikaa oon harkinnut uuden puhelimen (iPhone 5) hankkimista, mutta halusin odottaa ensin tämän 5S:n julkasua. Ja nythän mä oon aivan sekasin. Ihan vaan ton värin takia.

Ominaisuuksiltaanhan tuo luuri ei juuri vitosta kummoisemmaksi muuttunut, kuten Iltalehtikin jo asiasta mainitsi.Toisaalta tässä on sellainen juttu, että E osti mulle iPadin, kun täytin kahdeksantoista. Siitähän nyt on siis kohta kaksi vuotta aikaa ja 7.11 koittaakin mun ensimmäiset aikuisiän pyöreät. Joten E, jos sä senkin rontti oot jo löytänyt tämän mun tarkoin varjellun salaisen blogini, niin ota vinkistä vaari.. ;)

Tää oli kaikinpuolin hyvin kummallinen postaus ja mä pahoittelen mun tämänhetkistä sisällötöntä elämää, mutta asia korjaantuu mahdollisesti viikonlopun ja ensiviikon aikana. Tämän illan mä vietän toisella työpaikallani, huomenna lähdetään firman kanssa juhlistamaan eläköityvää päällikköä hyvän ruoan merkeissä, lauantaina on töitä ja tavaroiden roudaamista kun työpöytä ja sänky vaihtavat omistajaa ja saadaan vihdoinkin mun isompi sänky ja tv-taso kotiin. :)

Veikkaan, että sunnuntaina se hieronta tulee tarpeeseen. Olkaa te munkin puolesta reippaita nämä pari päivää ja vetäkää lenkkarit jalkaan! Kyllähän mullakin kai aikaa olis lenkeille ollut, jos oikein tekemällä olisi tehnyt, mutta silloin kun on oikeasti väsynyt, eikä vaan saamaton ja laiska, niin kannattaa oikeasti kuunnella kroppaa ja jäädä kotiin - tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että jätti yhden tai kaksi lenkkiä väliin oman jaksamisensa takia.

Palataan ensi kerralla taas vähän mielenkiintoisemman ja paremman postauksen merkeissä!

They say, "you are what you eat!". That's funny, I don't remember eating a sexy beast this morning.

Ääääääärimmäisen mahtavaa maanantaihuomenta!

Heräämisen yhteydessä havaittu järkyttävä väsymys on väistynyt ja just nyt mulla sattuu olemaan sellanen olo, että mua ei voi pysäyttää mikään.

Torstaina heitin illalla pienen lenkin, josta kertyi kilometrejä jotakuinkin 4,5. Mä oon yrittänyt löytää tuolta uuden kodin lähistöltä jonkun kivan lenkin mistä kertyis kymppi, mutta en näytä onnistuvan millään.

Tämäkin matka tuntui ylä- ja alamäkineen pitkältä, vaikka ei sitten todellisuudessa sitä ollutkaan. Mulla oli ihan hölmö olo, kun jouduin laittamaan lenkille E:n lippalakin päähän.. :D Mulla oli ollut just pari tuntia ennen tota lenkkiä se ripsihuolto ja koska ulkona tihkutti, niin en halunnut ottaa riskiä, että se liima ei kuivukkaan kunnolla.

Perjantaina käytiin hakemassa taas pyörät ja samalla hörppästiin teet keilahallilla. Eli tästä matkasta puolet kävelemällä ja puolet polkemalla. 

Ja unohdin ottaa sykemittarista kuvan, mutta jossain 200 hujakoilla mentiin kaloreissa. 

Näiden lenkkien jälkeen oli sellanen vähän laiska olo. Tuntu etten oo mukamas enään panostanu liikkumiseen ja tehny sitä tarpeeks, vaikka viimeviikkokin oli töiden ja remontin takia yhtä hulinaa alusta loppuun. Sit mä päätinkin, että sunnuntaina on lenkkipäivä, vaikka mikä ois. Aluks mun piti toteuttaa se jo aamulla, mutta koska E:n syli oli lämmin ja peitto veti mua liikaa puoleensa, niin ajattelin, että kerrankos sitä nyt nukkuu vähän pidempään.

 Herättyäni lähdin polkemaan keilahallille ja kävin treenaamassa. Teippasin sormen ennen heittämistä ja ihme kyllä se kesti liki kokonaisen tunnin! Ihan pientä kipuilua tuntu viimeisten heittojen aikana, mutta näköjään täytyy ottaa ihan normaalistikin käyttöön sen yhden sormen teippaaminen. Oli kyllä kiva pitkästä aikaa keilatakin, vaikka vähän ruosteessa kesätauon jäljiltä ollaankin. Uskoisin kuitenkin, että kovalla harjottelulla ne asiat palautuu mieleen ja heitto vahvistuu.

Illalla oli sen lenkin vuoro. Mulla tuli yhtäkkiä mieleen, että miks en lähtis kävelemään äitin luo iltateelle, kun E:lläkin oli futistreenit ja olisin ollut yksin kotona. Niinpä mä vedin trikoot jalkaan ja suuntasin Hollolaan. 

Kyllähän mä nyt lähtiessä tiesin, että sinne on sellanen ainakin 10km matkaa...

Wooops, sinne olikin lähemmäs 14km matkaa. Mä kuitenkin kuljin tappavan tasaista tahtia reippaasti kävellen, ja välillä otin pieniä spurtteja, kun ilma rupes tuntumaan viileältä. iPod nanosta loppu akku 7km kohdalla, tietenkin. Tosin enpä mä olis loppumatkasta uskaltanut enään musiikkia kuunnellakkaan. Mä en vaan jostain syystä tunne oloa kovinkaan turvalliseksi jos kuljen pimeässä, jolloin yksi  mun aisteista on olosuhteiden takia heikompi. Siihen kun lisää vielä kuulokkeista pauhaavan musiikin ympärilleen niin, ettei kuule mitä ympärillä tapahtuu, niin homma on taputeltu. Itseasiassa mä juoksin loppumatkasta sellasen 1,5km niin lujaa, että en oo ennen juossu, ihan vaan ettei ne puskissa piilottelevat mua vainoavat mitäikinäonkaan-hyypiöt saa mua kiinni.. :D

Kun pääsin perille, niin mua odotti siellä äidin leipoma uunituore omenapiirakka! Veljen suu loksahti auki kun naama punasena ja hiki valuen kerroin, että palo lenkillä 666kcal. "Siis mitä, sä lenkkeilit yli 1,5h ja melkein 14km ja sä poltit parin juustohampurilaisen verran kaloreita?!". Niin, aivan.. :D

Torstainahan mulla oli se kampaaja, josta lupailin laittaa vähän kuvia. Aiemmin mulla oli lähes musta tyvi, jota mun maailmanparhaan kampaajan kanssa on aste asteelta lähdetty vaalentamaan. Latvat oli jo melko vaaleat, koska ne oli liukuvärjätty. Laitettiin ekaa kertaa ikinä mun päähän värinpoisto ja tukkakin pysyi vielä päässä. Värinpoiston jälkeenhän luonnollisesti näyttää aika kamalalta, mulla oli hiuksissa miljoonaa eri väriä; tyvessä oma maantienruskea, ylhäällä aika kirkuvan oranssia ja latvoissa oranssin hohtoista vaaleaa. Mä sanoin Senjalle, että mikä vaan käy, kunhan mun hiuksista ei tuu sellasia vihreään taittuvia ruskeita. 

Projektin aikana kertaalleen mietittiin, että tuleekohan tästä nyt hyvä ja pitäisköhän vaan turvautua suunnitelma B:hen ja värjätä hiukset kuparin väriseksi. Me kuitenkin sinnikkäästi yritettiin saada hiuksia siihen suuntaan, että niistä on seuraavalla kerralla helppo jatkaa projektia. Ja ai että mä oon tyytyväinen lopputulokseen! Tyvi on edelleen vähän tummempi, mutta siltikin ruskeana huomattavasti vaaleampi kuin mitä mulla on koskaan ennen ollut. Latvoissa on luonnonvalossa sellanen kaunis oljen väri, kylmä vaalea.

Onhan se niin, että tummat hiukset näyttää huomattavasti terveemmiltä, mutta nyt vaan kunnon tehohoitoa latvoille ja mahdollisimman vähäistä käsittelyä suoristuraudoilla yms. Tällä kertaa ei laitettu mun hiuksia mitenkään, koska menin Saaran hoidettavaksi ripsihuollon merkeissä heti ton kampaajan jälkeen. 

Musta on vaan yksinkertasesti kivaa, kun on pitkästä aikaa luonnollisemman näköiset hiukset. Tää tyven väri on vieläpä sellainen, että tyvikasvu ei tuu näkymään yhtä pahasti kuin tolla mustalla. 

Löysinpä vielä Seppälästä kengät, joiden kanssa koettiin rakkaus ensisilmäyksellä. Mä pääsääntöisesti arvostan korkokengissä kiilakorkoja, koska niillä on niin älyttömän mukava ja tukeva kävellä. Sisko osti jo puolisen vuotta sitten Lontoosta itselleen piilokiilat, joihin mäkin tykästyin ihan älyttömästi. Nytpä siis hankin itsellekin ensimmäisen parin!

Noi kengät ei pääse oikeuksiinsa kuvissa, mutta jalassa ne on älyttömän kauniit, rennot ja hyvän tuntuset! Ja just niin mun näköset. :) Seppälä oli pitkään aika jäljessä uusimmista trendeistä, enkä siellä pitkiin aikoihin asioinutkaan. Nyt oon käynyt siellä aika useinkin ja huomannut, että siellä on enemmän mulle sopivia vaatteita kuin GT:ssä tai H&M:llä. Ainoa mikä vähän epäilyttää, on Seppälän vaatteiden laatu. Siellä täytyy aika tarkkaan tutkia lappuja ja materiaaleja, ettei tee hutiostoksia. Samalla kertaa näiden kenkien kanssa tarttui mukaan myös valkoinen ihana lämmin neule, just se mitä tää alkava syksy kaipaa! Koitan saada E:n ottamaan musta taas kuvia joku päivä, kunhan se remonttikiireiltään ehtii kaivaa kameran esiin. 

Tossa Instagram-kuvassa kuitenkin vilahtaa sekä kengät että se uusi neule tositoimissa. Mua saa ja pitää seurata instagramissa, koska päivitän sinne rasittavan usein kuvia. Löydät mut sieltä nimimerkillä piplaiita.

Mun on muuten pakko jakaa vinkki ihan älyttömän hyvästä ja terveellisestäkin suupalasta. En oo pitkään aikaan syöny riisikakkuja, mutta E tykkää niistä tosi paljon, joten ostin niitä eilen. 

Vähäsuolaisia riisikakkuja ja appiukon kotitekoista omenasosetta oman omenapuun sadosta! Riisikakut on sellasenaankin hyvää välipalaa, mutta kun sipasee siihen päälle tota omenasosetta, ni se menee jo kahvihyvästä! Vielä parempaa tuli, kun ripotteli vähän kanelia ton omenasoseen päälle. Riisikakuissahan on kaloreita 30kcal/riisikakku, mutta ne saa kyllä olon kylläiseksi. Näiden voimalla mä ton iltalenkinkin jaksoin. 

Nyt mun täytyy suunnata ajatukset työjuttuihin ja illalla mennään jännittämään E:n isän finaalipeliä keilailussa. 

Vallan mainiota alkavaa viikkoa kaikille! :)